Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Pälkäne jatkaa kunnanjohtajan viranhakua vielä tammikuun

Pälkäneen kunta on päättänyt laittaa kunnanjohtajan viran uudelleen hakuun vielä tammikuuksi 2019. Uusi viranhaku päättyy 1. helmikuuta. Pälkäneen johtajan paikkaa haki ensimmäisellä kerralla kahdeksan henkilöä, muun muassa Akaan kaupunginjohtajan virasta irtisanottu Aki Viitasaari . Hallintotieteiden maisteri Matti Kannus Kangasalta veti myöhemmin hakupaperinsa pois. Suostumuksensa tehtävään on antanut Heinolan entinen kaupunginjohtaja, hall.maist. ja yrittäjä Jussi Teittinen . Pälkäneen kunnanjohtajan virka vapautui, kun nykyinen kunnanjohtaja Janita Koivisto irtisanoutui ja siirtyy Kangasalan palvelutalosäätiön ylläpitämän Jalmarin Koto -palvelutalon johtajaksi. Anitta Hietaniemi hallintojohtajaksi Pälkäneen kunnan uudeksi hallintojohtajaksi valittiin joulukuussa forssalainen hallintotieteiden maisteri, Tammelan kunnan hallintojohtaja Anitta Hietaniemi (56). Pälkäneen kunnanvaltuusto valitsi Hietaniemen hallintojohtajaksi äänestystuloksella 13–12. Yksi valtuutetuista äänesti kokouksessa tyhjää, ja yksi valtuutettu oli poissa kokouksesta eikä hänellä ollut varamiestä paikalla. Hietaniemi valittiin aiemmin myös Nousiaisten kunnanjohtajaksi, mutta hän on ilmoittanut, ettei ota virkaa siellä vastaan. Pälkäneen kunnan kirjaamoon ei torstaihin mennessä ollut tullut Hietaniemen kirjallista ilmoitusta hallintojohtajan viran vastaanottamisesta.