Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Seitsemän vaikuttajaa Pirkanmaalta paljastaa odotuksensa vuodelle 2019: "Saunapääkaupunki lyö läpi maailmalla"

Viialassa asuva Reckless Love -yhtyeen rumpali Hessu Maxx alias Heikki Ahonen ryhtyi päättyvänä vuotena tuoreen koulutuksensa mukaisesti urheiluhierojaksi ja personal traineriksi. Hänen odotuksensa liittyvätkin musiikin lisäksi yrittäjän arkeen. –Odotan tervettä elämää ja paljon asiakkaita hoidettavaksi, Ahonen kertoo. Hänen lisäkseen kuusi muuta kertoi odotuksistaan, kun kysyimme vuoden 2019 kunniaksi Pirkanmaalla vuonna 2018 vaikuttaneilta ihmisiltä, mitä he odottavat vuodelta 2019. Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Anu-Rohima Mylläri , 40, Suomen Punaisen Ristin Hämeen piiristä aloitti Aamulehden pyynnöstä ketjun, jossa vastaaja haastoi seuraavan vastaajan toiveella, että seuraava olisi muulta alalta kuin haastaja itse. Mylläri siirtyy vuoden 2019 alussa Aseman Lapsiin Helsinkiin. Anu-Rohima Mylläri –Vuosi 2019 tuokoon lisää rohkeutta: itselleni ja muille yksilöille sekä ihmisryhmille Suomessa ja maamme ulkopuolella toimia vastuullisesti ja rakentaen turvallisuudentunnetta puheissamme ja teoissamme. Tommy Tabermannin sanoin: Joskus olemme itse oman hyvinvointimme suurin este. Mylläri haastoi mukaan Katja Kannonlahden , 47. Hän toimii viestinnän johtavana asiantuntijana Tampereen yliopistossa. Tampereella aloittaa vuoden 2019 alussa Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhdistyessä uusi Tampereen yliopisto. Katja Kannonlahti –Aktiivisena ajankohtaisten asioiden seuraajana odotan vuodesta 2019 monella tapaa erittäin mielenkiintoista: miten kehittyvät suurvaltojen suhteet tai miten Brexit realisoituu – ja mitä nämä muutokset tarkoittavat meille suomalaisille. Toinen iso mielenkiintoinen teema on tulevan kevään vaalit sekä niiden jälkeiset valinnat ja suunnat. Kolmas seikka on luonnollisesti uuden tamperelaisen korkeakouluyhteisön rakentuminen ensimmäisenä toimintavuotenaan – tulossa on hieno vuosi 2019! Kannonlahti haastoi mukaan vuosi sitten Visit Tampereen kehitysjohtajana aloittaneen Jari Ahjoharjun , 53. Jari Ahjoharju –Vuonna 2019 Tampere on yhä kansainvälisempi – ja meillä on enemmän ulkomaisia turisteja, jotka ihastuvat kahden järven välissä ja kosken yhdistämään kauniiseen järvikaupunkiin. Lupaan talvella testata retkiluistelua ja tamperelaisia yleisiä saunoja sekä kesällä vierailla Viikinsaaressa kesäteatterissa. Ahjoharju haastoi mukaan Business Tampereen toimitusjohtajan Harri Airaksisen , 50. Hän toimii myös Visit Tampereen toimitusjohtajana. Harri Airaksinen –Odotan, että Tampereen kaupunkiseutu menestyy myös vuonna 2019 monipuolisen vientiin ja huippuosaamisen perustuvan elinkeinoelämänsä vetämänä laskevista suhdanteista riippumatta. Toivon myös, että maan tuleva hallitus muistaa suurten kaupunkiseutujen vetovoiman merkityksen ja kannustavan henkilöverotuksen ohjelmaansa laatiessaan. Airaksinen haastoi mukaan Tampere Dream Hostel Oy:n yrittäjän Ville Virkin , 37. Visit Tampere palkitsi marraskuussa Virkin Tampereen saunapääkaupunkiuden edistämisestä. Ville Virkki –Saunomiseen hurahtaneena odotan, että vuosi 2019 on se vuosi, kun saunapääkaupunki lyö läpi maailmalla ja ihmiset tajuavat yleisten saunojen uniikin yhteisöllisyyden merkityksen. Saunominen tekee keholle hyvää, mutta yleinen sauna hoitaa ennen kaikkea henkistä puolta ja siksi toivon että jokainen tamperelainen kävisi vuoden 2019 aikana vähintään kerran yleisessä saunassa. Virkki haastoi mukaan Tampereen Pyrintöä edustavan pikajuoksija Henri Mutasen , 25. Henri Mutanen –Viime vuonna urheilin pitkälti loukkaantumisen ehdoilla ja siksi alkavalle vuodelle on vaikeaa asettaa suuria odotuksia. Toisaalta olen hiljattain oivaltanut, miten suuria pienetkin onnistumisen kokemukset ovat ja niitä kyllä uskallan odottaa! Vuonna 2019 aion nauttia niiden hetkien antamasta ilosta ja tsempistä entistäkin enemmän. Mutanen haastoi mukaan Reckless Loven rumpalin Hessu Maxxin alias Heikki Ahosen , 36. Hän alkoi vuonna 2018 tehdä töitä valmistuttuaan myös urheiluhierojana ja personal trainerina. Heikki Ahonen –Odotan tervettä elämää ja paljon asiakkaita hoidettavaksi. Uusi talokin on juuri ostettu, joten myös siinä riittää touhuamista. Ensi kesälle on muutamat kovat festarit, ja toivottavasti saamme tehtyä myös kovaa musaa paljon ensi vuoden aikana. Mielenkiintoinen vuosi on tulossa. Seitsemän ihmistä kertoi meille tähän juttuun odotuksistaan. Kerrottakoon, että Ahonen haastoi mukaan ravintola-alalta Mikko Lahtosen , joka perusti vastikään yhteistyökumppanin kanssa Henkka-ravintolan Tampereelle. 7.1. Koulujen kevätlukukausi alkaa. 9.–23.1. Hakuaika 1 korkeakoulujen kevään yhteishaussa. 19.2.–12.3. Yhteishaku ammatillisiin opintoihin ja lukioon. 19.2.–3.3. Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut Itävallassa. 6.–17.3. Ampumahiihdon MM-kisat Ruotsissa. 20.3.–3.4. Hakuaika 2 korkeakoulujen kevään yhteishaussa. 25.3. Formulakausi alkaa Australian osakilpailulla. 29.3. Britannian on määrä erota EU:sta. Erosopimuksen neuvottelun määräaika päättyy kello 23. 4.–14.4. Jääkiekon naisten MM-kilpailut Suomessa. 14.4. Eduskuntavaalit sunnuntaina 14.4. 14.–18.5. Euroviisut Israelissa. 10.–26.5. Jääkiekon miesten MM-kisat Slovakiassa. 26.5. Euroopan parlamentin vaalit. 2.–4.8. Kuninkuusravit Lahdessa. 28.9.–6.10. Yleisurheilun MM-kisat Qatarissa. 1.10. Tampere täyttää 240 vuotta. 30.11. Talvisodan syttymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta.