Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Kuusikisa on ratkennut – ja Turku juhlii murskaavasti! "Tampereen kuusi on kuin kuivan kesän orava"

Moron joulukuusiäänestys 2018 oli yhden kuusen juhla. Turun virallinen kuusi Tuomiokirkon edustalla oli aivan ylivoimainen Moron lukijoiden mielestä, se vei peräti 65 prosenttia äänistä. Tampereen virallinen kuusi Keskustorilla sai 31,6 prosenttia ja Helsingin kuusi Senaatintorilla 3,4 prosenttia äänistä. Kuusikisaan tuli 1 322 ääntä. Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin kolme 100 euron lahjakorttia Pirkanmaan osuuskaupan myymälöihin. Lisäksi viidelle osallistujalle arvottiin Moron perinteinen talvipipa. Lahjakortin saivat Roosa Nieminen , Irene Hakala ja Risto Haapsaari . Pipan voittivat Jaana Nurmio , Saara Metsämäki , Arja Kähkönen , Pentti Rantanen ja Leena Schulze . Onnea voittajille, palkinnot on postitettu. Ansaittu voitto Turkuun Reilun pelin hengessä Tampereella myönnetään, että turkulaisten joulukuusi ansaitsi tänä vuonna voittonsa. Moron nettikommenteissa ei jäänyt epäselvyyttä. ”Turun kuusi on ylivoimaisesti paras. Tampereen kuusen harukset on lisäksi ihan kauhiat. Ne on hirvittävän ruman näköset ja lisäksi vaaralliset ohikulkijoille.” ”Vuodesta toiseen Turun joulukuusi on kaunein.” ”Ai että mieltäni lämmittää tämä tamperelaisten solidaarisuus armasta synnyinkaupunkini kuusta kohtaan. Kyseessähän on näet valtakunnan ykköskuusi.” ”Voi ei. Jouduin paljasjalkaisena tamperelaisena äänestään Turun kuusta, se on niin nätti. Tampereen kuusi on ihan liian laiha. Käykää optikolla Karua kritiikkiä osoitettiin joissakin kommenteissa.” ”Tampereelle kuusen valitsevat voisivat käydä Specsaversillä. Kaikin puolin ihmeellinen viritys. Kuusi itsessään on täysin epäsuhtainen. Valot on sijoiteltu silmät kiinni ja joukkoon on muutama värilamppukin laitettu jostain laatikoiden pohjalta (säästösyistä?). Kuormaliinat kruunaavat komeuden.” ”Pitkin hampain, karvain mielin, mutta hampaita kiristellen on pakko äänestää Turun joulukuusta tänä vuonna. Kyllä on Tampereen kuusi 2018 kuin kuivan kesän orava.” Moron mielestä Tampereen kuusi oli edellä olevaa palautetta kauniimpi, ja tietenkin sisäisesti kaunein kuusi. Äänestäjillä oli myös ehdotuksia tuleville vuosille. ”Laitettaisko mielummin 10–15 pikkukuusta torille ja ne olisivat koululaisten koristelemia. Niistä kansanäänestys, mikä on kivoin.” ”Annetaan tänä vuonna suosiolla voitto Turkuun. Ensi vuonna Tampere voisi edelläkävijänä jättää kuusen kasvamaan omaan ympäristöönsä ja järjestää Keskustorille virtuaalikuusen.” Turusta kysyttiin vinkkejä Monissa kommenteissa kiiteltiin Turun virallista joulukuusta harmoniseksi, kauniisti pystytetyksi ja valaistuksi. Vastoin yleistä luuloa myös Turun kuusessa on harukset, jotka tukevat sitä. Ne kulkevat muutaman metrin korkeudessa kuusen ja ympäröivien puiden välillä. Mitä muita vinkkejä voittajakuusen kaupungista tulee? – Kuusen pitää olla sopusuhtainen, nätti ja tarpeeksi korkea eli ainakin 23–25 metriä, sanoo kunnossapitopäällikkö Mari Helin . Mistä Turun ykköskuusi aina löydetään? – Jo vuosikymmenien ajan ihmiset ovat tarjonneet kuusia, ja me käymme niitä jo kesällä katsomassa. Joidenkin kuusien kasvamista sopivan kokoiseksi on hetki odoteltu ennen kuin ne on valittu. – Lisäksi kuusen pitää kasvaa sellaisessa paikassa, että se on kuljetettavissa. Meillä on myös aina myös varakuusi katsottuna.