Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Miksi käyttää elämä mielensä pahoittamiseen? – Lempeä ja ystävällinen saa enemmän

"Minun isäni ei ollut helppo ihminen. Hän ei antanut kenenkään astua varpailleen, eikä jäänyt vaiti, jos koki vääryyttä. Silti hänen viestinsä jälkipolville voisi kuulua, että tuomitsemisen sijaan on aina tärkeämpää katsoa, nähdä ja ymmärtää." Näin kirjoitti kollegani, toimittaja Kirsikka Otsamo Aamulehdessä . Sanat puhuttelivat minua. Elämä on lyhyt, oikeasti niin lyhyt. Miksi käyttää se nillittämiseen, loukkauksiin, riitelyyn, sanailuun, mielensä pahoittamiseen? Miksi vaalia mielessään pientä punaista kirjaa, johon merkitsee ylös kaikki kokemansa loukkaukset, jotta varmasti ei niitä unohda? Että "kun sekin silloin vuonna 2009 sanoi sillä tavalla tyhmästi?" Miksi hautoa kokemiaan vääryyksiä musta pilvi otsalla, kun sen sijaan voi nostaa katseensa ja kääntää kasvot aurinkoon? Jos meneillään olisivat elämän viimeiset tunnit, käyttäisikö ne todellakin siihen, että maksaisi kalavelat vai haluaisiko sittenkin sanoa jotakin lämmintä ja kaunista? Uskon, että useimmat valitsisivat jälkimmäisen. Miksi ei siis käyttäisi siihen myös elämänsä kukkeimpia päiviä? Voi tuntea itsensä vahvaksi, kun laukoo päin näköä, pitää puolensa, "osaa sanoa", on kriittinen ja kärkäs kasvotusten ja netissä, mutta kova ihminen kuolee yksinäisenä. Lempeillä on ystäviä. Kumman seurassa itse viihdyt: niiden, jotka huokuvat ympärilleen hyväksyntää ja hyvää oloa vai niiden, jotka ovat hyökkääviä, kielteisiä, kovia ja armottomia? Pahasti sanominen voi antaa hetkellisen tyydytyksen, mutta karkottaa ihmiset ympäriltä. Nykyään monet puhuvat siitä, kuinka heitä vaivaa liiallinen kiltteys. "Autan aina kaikkia", valitellaan. Rajattomuuskin voi olla aito ongelma enkä tarkoita, että pitäisi asettua muiden kynnysmatoksi. Silti liiallinen kiltteys ei liene tämän maailman suuri ongelma, vaan ennemminkin kovuus ja kärjekkyys. Tarkoitukseni ei ole hymistellä. En ole muuttunut pyhimykseksi enkä ole tulossa sellaiseksi. Osaan sanoa suoraan, terävästi, harkitsematta ja kovasti. Silti, elämän tapahtumien tuloksena olen päättänyt yrittää jättää pahat sanat sanomatta. Siinä on suoranuottiselle luonteelleni läksyä loppuiäksi. En läheskään aina onnistu. Välillä suorat ja ilkeät sanat karkaavat suustani pontimenaan väsymys, ärtymys tai muu tunnetila. Välillä ne putoilevat harkiten ja tieten tahtoen, täynnä mustaa sappea ja uskoa olemassaolonsa oikeutukseen. Yritän silti, koska uskon, että ajan oloon saan enemmän kuin menetän. Rauhaisaa joulua. Olkoon maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.