Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Alaston mies pysäytti Kaukajärvellä auton, kiipesi konepellille ja hajotti tuulilasin – Seuraavaksi mies hyökkäili ihmisten kimppuun S-marketissa

Juvankatua pitkin ajanut autoilija koki yllätyksen Tampereen Kaukajärvellä sunnuntai-iltana, kun Saarenvainionkadun suunnasta juoksi auton eteen alaston mies. Kuljettajan mukaan mies esti auton liikkumisen ja hyppäsi sen päälle niin, että auton tuulilasi rikkoutui. Hätäkeskus sai alastomasta miehestä ilmoituksen noin kello 19.50. Seuraavaksi mies siirtyi hajottamaan Juvankadulla sijaitsevan grillikioskin ikkunoita. Poliisi lähti tavoittamaan miestä. Silminnäkijän mukaan mies juoksi S-marketin suuntaan kovaäänisesti mölyten. Tässä vaiheessa hänellä oli vaatetta päällään, mutta hän juoksi paljain jaloin pakkasessa. S-marketissa mies hyökkäili usean sivullisen kimppuun tai ainakin käyttäytyi uhkaavasti. Poliisi otti hänet kiinni marketin ulkopuolelta noin kello kahdeksan. Rikoskomisario Juha Myllymäen mukaan hän vastusti poliisia lievästi kiinniottotilanteessa. Vuonna syntynyt 1991 mies oli maanantaina yhä kiinni, ja poliisi oli aloittanut hänen kuulustelunsa ennen puolta päivää. Häntä epäillään kahdesta vahingonteosta, kahdesta pahoinpitelystä, yhdestä pahoinpitelyn yrityksestä ja yhdestä lievästä pahoinpitelystä. Syytä vaatteitta olemiseen tai riehumiseen ei toistaiseksi tiedetä. Aamulehden saaman vihjeen perusteella mies olisi myös potkaissut koiraa. Poliisi tutkii asiaa.