Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaikille hoitoa tarvitseville luvataan paikka: Tampereella joulun välipäivinä päivystää seitsemän päiväkotia, näin ne ovat auki

Tampereen päiväkodeista on auki yhteensä seitsemän, joista yksi tarjoaa vuorohoitoa. Asiakaspalvelupäällikkö Katri Mantere kertoo, että päiväkoteja on jokaisella alueella avoinna vähintään yksi: koillisella alueella Pappilan ja Takahuhdin päiväkodit, Lännessä Tesoman päiväkoti, keskustassa Kissanmaan, kaakossa Maijalanpuiston ja etelässä Talvitien päiväkoti. Vuorohoitoa järjestetään keskustan alueen Vellamon päiväkodissa. Päiväkoteihin tulee henkilökunta useammasta eri paikasta. Kaikkiaan lapsia mahtuu päiväkoteihin yhteensä noin seitsemänsataa. –Pyrimme siihen, että henkilökuntaa tulee jokaisesta paikasta mistä lapsiakin. Mantere sanoo, että hoitopaikkojen keskittäminen on tehokasta sekä kustannusten että toiminnan näkökulmasta. –Tosiasia on, että tällä systeemillä on valtava merkitys henkilökunnan hyvinvointiin ja koko vuoden toimintaan. Pystytään keskittämään lomia aikoihin, jolloin tiedetään, että lapsia on pois. Silloin muina aikoina vakituinen henkilökunta on paikalla kun lapsiakin on enemmän. On järkevämpää järjestää näin, Mantere sanoo. Vielä ei ole tilastoa siitä, miten paljon lapsia välipäivinä on hoidossa. Mantere sanoo, että tilanne joustaa tarpeen mukaan, ja siksi vanhempia pyydetään hyvissä ajoin ilmoittamaan hoidon tarpeesta. Nyt avoinna olevissa päiväkodeissa on tilaa, mutta henkilökuntaa varataan sen mukaan kuin lapsia on tulossa hoitoon. –Aina tarjotaan paikka kaikille, kukaan ei jää ilman. Mantere sanoo, että joulun välipäivät ovat olleet sellaisia, joissa tulee paljon peruutuksia ja lapsia on muutenkin paljon poissa. Palautetta tänä vuonna päiväkotien suluista on tullut vähän. –Tänä vuonna ei ole tullut yhtään palautetta. Olen aiemmin toiminut aluepäällikkönä ja päiväkodin johtajana ja palaute on vaihtelevaa. Toisinaan tulee positiivista palautetta, isommat lapset voivat nauttia uudesta paikasta pienet välttämättä eivät. Lapset ovat yksilöllisiä, Mantere sanoo.