Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Joko olet ottanut oman porokuvasi? Tampereen Joulutorilla on nyt kolme värikästä selfie-kohdetta

Selfie-kuvien ottaminen Tampereen Keskustorilla oli parina viime jouluna Joulutorin ilmiö. Nyt kuvauspaikkoja on jo peräti kolme. –Väkeä käy tasapuolisesti kolmessa eri kuvauspaikassa. Punaisen joulupallon luona ravintolan kulmalla, uuden kuvion eli piparipojan vieressä sekä suihkulähteen ääressä kuusitunnelissa, selvittää Joulutorin tuottaja Rami Lehtinen . –Varsinkin värikkään kuusitunnelin luona huomaa sen, että kuvauksiin tullaan viimeisen päälle laitettuna ja kuvaajakin on ehkä erityisesti tilattu paikalle. Kuusitunneli houkuttelee myös nuorempaa väkeä. –Poika muisti tunnelin viime joulusta ja halusi välttämättä käymään samassa paikassa, selvitti Moronkin kuvauskohteeksi päässyt Marika Janka poikansa Otso Saukon muistikuvia. Rakennustyö ei haittaa Tampereen Joulutori saattaa tehdä tänä vuonna kautta aikain parhaan kävijätuloksen. Keskimäärin joulun aikaan torilla käy 160 000–180 0000 vierasta. –Katutöistä on ollut yllättävän vähän haittaa. Torin sisäpuolella ei niitä edes huomaa. Liikennekin rauhoittui, kun Raatihuoneen kulmalla olevan suojatien eteen saatiin koroke. Ehdottomasti eniten väkeä on ollut avajaispäivänä, jolloin Anne Mattila houkutteli käytävät tungokseen saakka täyteen. Myös seuraavana päivänä eli joulun avauksen yhteydessä tunnelma oli tiivis kuin itsenäisyyspäivänä. –Lisäksi tori on tänä vuonna avoinna päivän pitempään kuin aikaisemmin. Sekin näkyy kävijämäärässä. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Joulutorin myydyin tuote on aikaisempien vuosien tapaan perinteisellä reseptillä valmistettu Moro-klöki. Tampereen Joulutori suljetaan vasta lauantaina 22.12.2018 kello 19.