Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kirsi Paakkarista Kalevala Korun uusi toimitusjohtaja

55-vuotias Kirsi Paakkari on nimitetty Kalevala Koru Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Viimeiset kuusi vuotta Paakkari on toiminut SMT:n toimitusjohtajana. Kalevala Korun toimitusjohtajana Paakkari aloittaa vuoden 2019 alkupuolella. Hallituksen puheenjohtaja Gunvor Kronman kertoo tiedotteessa, että toimitusjohtajaksi oli hakenut ”erittäin paljon hyviä hakijoita”. –Kirsi Paakkarilla on vahvat näytöt toimitusjohtajana menestyksekkään liiketoiminnan rakentamisesta ja laajentamisesta. Kirsi on dynaaminen, älykäs ja erittäin tavoitehakuinen, Kronman kehuu tiedotteessa. Uusi toimitusjohtaja itse kehuu Kalevala Korua ”ikoniseksi brändiksi” ja ”vahvaksi yhtiöksi”. –Uskon yhtiön tarinan ja arvomaailman luovan erinomaiset lähtökohdat kasvulle. Yhtiö on investoinut juuri merkittävästi tuotantoon Suomessa, ja sen ammattitaitoinen ja luova henkilöstö on erittäin sitoutunut yhtiöön. Näillä lähtökohdilla on erittäin hyvä aloittaa toimitusjohtajana Kalevala Korussa, Paakkari kertoo tiedotteessa.