Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kaleva: Oulussa tutkitaan kolmatta lapseen kohdistunutta seksuaalirikoskokonaisuutta

Oulun poliisilla on tutkinnassa kolmas Oulussa tänä syksynä tapahtunut, lapseen kohdistunut seksuaalirikoskokonaisuus, uutisoi Kaleva . Poliisi epäilee vuonna 1975 syntyneen miehen syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeään raiskaukseen. Rikosten epäillään tapahtuneen 7. lokakuuta. Mies on Kalevan mukaan ollut vangittuna lokakuun lopulta. Vangitsemista jatkettiin käräjäoikeuden päätöksellä keskiviikkona. Tapauksen tutkinnanjohtaja ei kertonut lehdelle enempää tietoja epäillystä rikoksesta. Hän kuitenkin vahvisti Kalevalle sen, että kysymys on eri tapauksesta kuin kahdessa muussa viime aikoina uutisoidussa, niin ikään lapsiin kohdistuneessa seksuaalirikoskokonaisuudessa. Toisessa tapauksessa kahdeksan ulkomaalaistaustaisen miehen epäillään käyttäneen hyväkseen alle 15-vuotiasta tyttöä. Toisessa tapauksessa kahta ulkomaalaistaustaista miestä epäillään alle 15-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista. Yksi kahdeksasta ulkomaalaistaustaisesta epäillystä tavoitettiin tiistaina Saksasta. Käräjäoikeus määräsi miehen vangittavaksi. Käräjäoikeus jatkoi keskiviikkona myös kahden muun epäillyn vangitsemista.