Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Joulun tärkein tehtäväsi on vielä kesken – Huomaat sen, kun pysähdyt

Pohdimme ystävien kesken somessa, mikä voisi olla tulevien pyhien onnellisin hetki. Missä piilee sen oikean jouluilon salaisuus? Lähes kaikille tuli mieleen pakollisten suoritusten päättyminen, pysähtyminen ja rauha. Lupa antaa itsensä ja toisten vain aistia, olla ja rakastaa. Kaiken vallitsevan joulutohotuksen keskellä ajatus yhdessäolosta ja kiireettömyydestä tuntui ihanan lempeältä. Jouluonneamme ovat käynti kynttilöiden valaisemalla Kalevankankaalla, aamu kuusen valoissa ennen muiden heräämistä, hetki kun lapset nukahtavat tyytyväisinä lahjalelut kainalossaan. Joku rakastaa hankkia vielä muutaman pienen herkun Kauppahallin valikoimista, vaikka kaikki on periaatteessa valmista. Toinen nauttii jouluradiosta ja pakettien käärimisestä yön varhaisina tunteina. Ilo-listamme kärjessä olivat omien rakkaiden seura, kodin kauniit kukat ja joulun tuoksut. Kynttilät, villasukat, lahjakirja ja laatikollinen suklaata. Saunan kiukaan hyväksyvä sihahdus. Aattohartaus. Lasten riemu, kun paketit kannetaan sisään. Hetkiä yhdisti tunne, että kukaan ei odota enää mitään ylimääräistä. On aikaa ja lupa olla. Niin hiljaista, että kuulee joulukellon vaimean helinän ja sielunsa herkimmät haaveet. Niin selkeää, että pystyy ymmärtämään kaikenlaiset tunteensa. Niin rentoa, että kykenee ilolla antamaan tilaa myös toisille. Ja se, että ympärillä on niitä toisia. Aattoon on viikko aikaa. Valmistelut käyvät kodeissa kuumina. Juhlahan ei synny itsestään. Ennakkotohina luo lopulta aatolle luvatun levon. Kuluvalle viikolle voisi silti jo napata hippusen noiden toivottujen rauhanhetkien taikaa. Kiireessä kun meiltä saattaa jäädä jotain hyvin tärkeää huomaamatta. Joulu on jo täällä. Mikään ei kaadu, jos hetkeksi hengähdämme. Aaton onnellisuus ei kasva rinnan pakettikasan kanssa. Yhteen tehtävään joulu tällä viikolla meitä jokaista silti kehottaa: huomaamaan heidät, joilla ei juuri nyt ole ilon aineksia käsissään. Näkemään yksinäisyyden, väsymyksen, kaipauksen tai pelon varjot toisissamme ja lievittämään niitä parhaamme mukaan. Kutsumaan kuusen valoon myös yksin hämärään jäävät. Jos hoidamme tuon juhlan tärkeimmän tehtävän, löydämme tien iloon. Toivomamme joulurauha ei asu suorituksissa. Se kasvaa hyvästä tahdosta toisiamme kohtaan. Yhteen asiaan joulu tällä viikolla meitä hiljaa kehottaa. Jos hoidamme juhlan tärkeimmän tehtävän kukin osaltamme, löydämme oikotien iloon.