Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Moron kolumni: Isot pienet joulut

Pikkujouluissa on jotain niin ihanaa. Vielä kymmenen vuotta sitten oli usein tapana siirtää pikkujoulut tammikuulle muiden joulukiireiden tieltä. Onneksi nyt on palattu normaaliin, ja useimmat pikkujoulut ovat silloin, kun niiden pitääkin olla, eli joulun alla, kaiken kiireen keskellä. Sinne ne kuuluvat. Hyvin monilla työpaikoilla eletään juuri nyt kovan paineen ja väsymyksen keskellä, ja pikkujoulut tarjoavat reitin päästää paineita juuri ennen kuin ne purkautuvat jollain muulla tavalla. Vaikka överit pikkujouluissa ovat vähentyneet, ja yhä harvemmassa ovat legendaariset Kaverille ei jätetä -tyyppiset pikkujoulut, niin aina pikkujouluista kuitenkin löytyy vähintään yksi, joka joutuu maanantaina hiippailemaan seiniä pitkin. Ensimmäiset muistamani pikkujoulut ovat muskarin pikkujoulut. Isä oli tuonut kuoromatkalta karkkeja, ja niitä pakattiin pieneen pussiin yhdessä suolatikkujen kanssa. Mitään en muista koko muskarista, ainoastaan ne pikkujoulut, ja jopa karkkien värit ja koostumuksen. Vasta tätä kolumnia kirjoittaessani tajusin, että nuo karkit olivat Haribon päärynäkarkkeja ja selittävät todennäköisesti edelleen jatkuvan rakkauteni kyseisen firman tuotoksiin. Mahtava muisto. Pakatessani eilen lapselleni herkkuja päiväkodin pikkujouluihin mietin väistämättä, ovatko nämä hänen suosikkejaan vielä nelikymppisenä. Koululaisena pikkujouluihin liittyi aina krääsä. Lahja piti olla, jotta lahjan sai, ja yleensä se oli jotain turhaa. Tapa on jo toivottavasti jäänyt historiaan, sillä ympäristöystävälliseksi sitä ei voi mitenkään kutsua. Toki välillä lahjat olivat todella hienoja, kuten mustekynä, jonka päässä oli pitkässä jousessa keikkuva tonttulakkipäinen murmeli. Se on edelleen tallessa samoin kuin hienot lumiukkokynttilät, jotka olivat suosittuja lahjoja. Poltettaessa ne aiheuttivat aina välittömästi tulipalovaaran, mutta se ei haitannut, koska eihän niitä raaskinut polttaa. Kauhein pikkujoulumuistoni liittyy yhteen nuoruuteni työpaikkaan. Pikkujouluissa johto istui valtaistuimia muistuttavissa tyylinojatuoleissa ja työntekijät muovisilla puutarhatuoleilla. Tämä kertoo kaiken kyseisestä puljusta, ja niinpä äänestin jaloillani. Samana iltana muuten joku oksensi Ilveksessä käsilaukkuuni eli sellaiset pikkujoulut. Yhdet elämäni parhaista kaveripikkujouluista tuli vietettyä opiskeluaikana. Kiertelimme koko yön eri paikoissa ja ilta päättyi pitsalle kuuden aikaan. Aamulla Hämpillä kävellessäni tajusin, että ne kaksi ihmistä siinä vierellä taitavat olla aika spesiaaleja. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin tiedän, että he todella ovat. Pikkujouluissa ihmisistä paljastuu uusia puolia. Se on joulun taikaa eikä sitä tapahdu muissa kekkereissä. Olen vaihtanut hiljan työpaikkaa ja nyt odotan pikkujouluja innolla. Kohta voin taas suunnata yöhön käsilaukun ja muovikassin kanssa, tanssia selän hikeen ja jalat rakoille. Monien juhlien kaavan tietää jo etukäteen, mutta pikkujouluissa tapahtuu aina jotakin arvaamatonta ja hienoa, ja hyvä niin. Kirjoittaja on Moron lukijakolumnisti, äiti ja opettaja.