Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Vaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Ampumahiihdon maailmantähti avautui Iltalehdelle: ”Venäläiset aikoivat tappaa minut”

Ruotsin ampumahiihtotähti Sebastian Samuelsson sanoi viime kaudella ääneen sen, mitä moni ampumahiihtoihminen ei uskaltanut tai halunnut. – Minusta on ongelmallista, että maan, jossa ei ole toimivaa antidoping-organisaatiota ja jolle Maailman antidopingtoimisto Wada ei anna lupaa testaukseen, annetaan järjestää maailmancupin kilpailu. Minä en aio sinne mennä, Samuelsson totesi Aftonbladetin jutussa. Kommentti levisi kulovalkean tavoin viime kaudella, mutta ruotsalainen ei olisi ikinä uskonut, millaisen viharyöpyn kohteeksi hän joutuu. – Se on ollut pöyristyttävää ja vastenmielistä, Samuelsson sanoi Iltalehdelle torstaina Sloveniassa. Hän kertoo saaneensa sadoittain vihaviestejä. – Venäläiset aikoivat tappaa minut, he sanovat minua tyhmäksi ja väittävät minun käyttävän dopingia. Minusta se on epäreilu reaktio siihen, mistä olen yrittänyt puhua. Mikä oli alkuperäisen kommenttisi ydinsanoma? – Haluan puhdasta urheilua. Olen varma, että myös Venäjän urheilijat haluavat sitä. Toinen tärkeä viesti on, että kaikkien urheilijoiden pitää lähteä kisoihin samalta viivalta. En halua mitään sellaista, mitä heillä on Venäjällä ollut, Samuelsson vastasi ja viittasi Venäjän systemaattisen doping-huijaukseen muun muassa Sotshin olympiakisojen aikana vuonna 2014. Slovenian Pokljukan maailmancup-kilpailuissa oli jonkin verran venäläisfaneja läsnä. Ruotsalainen sai kulkea ilman huolta terveydestään. – En ole peloissani, mutta ei se ole kiva tilanne lukea aamulla ensimmäisenä sähköposti, jossa joku ilmoittaa halustaan tappaa minut. Wada palautti toimivaltuudet Venäjän antidoping-toiminnalle Rusadalle syyskuussa. – Toivottavasti tulevaisuudessa Venäjällä voisi olla ampumahiihtokisoja, mutta ei heidän tilanne ole vieläkään hyvä. Rusada on mukana Wadassa, mutta Moskovan laboratorio ei ole läpäissyt vaatimuksia. Paljon asioita pitää tapahtua ennen kuin voidaan kilpailla Venäjällä, Samuelsson linjaa. Olympiajättipotti Ruotsalainen nousi suuren yleisön tietoisuuteen viime kaudella, kun hän tuli puskista ja voitti olympiakisojen takaa-ajossa hopeaa ja viestissä kultaa. – Elämäni ei ole muuttunut juurikaan, sillä edelleen kahdesti päivässä treenaan ja olen leireillä. Tietysti medialla on enemmän mielenkiintoa minua kohtaan ja ruotsalaisilla enemmän odotuksia. Pokljukan maailmancupin avausviikonlopun jälkeen Samuelsson on kokonaiskilpailussa kahdeksantena.