Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Kolme humalaista autoilijaa törmäili Tampereella: Ratinansillalla autoillut ehti törmätä kahteen autoon

Henkilöauto kolhi toista autoa Tampereen Ratinansillalla perjantaina alkuillasta. Kuljettaja jatkoi matkaansa pysähtymättä Voimakadun pysäköintialueelle, ja peruutti siellä vielä päin toista pysäköityä autoa. Poliisi sai kolaroineen auton kuljettajan kiinni ja puhallutti hänet. Vuonna 1989 syntynyt nainen puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kolareista ei aiheutunut henkilövahinkoja. Ratinan parkkihallissa toisen kylkeen Perjantaina ennen kuutta poliisi sai ilmoituksen myös kauppakeskus Ratinan pysäköintihallista Tampereelta. Ulkomaan rekisterikilvissä ollut auto oli pysäköintiruudusta peruuttaessaan törmännyt ajoväylällä ajaneen auton vasempana takaoveen. Kolaroineen auton 40-vuotiaan mieskuljettajan puhallutus osoitti törkeää rattijuopumusta. Ajoneuvot vaurioituivat törmäyskohdistaan. Henkilövahingoilta vältyttiin. Tammelassa päin pyörätelinettä ja pakoon Hätäkeskus sai perjantain ja lauantain välisenä yönä aamuyöstä ilmoituksen autosta, joka Tampereella Tammelan puistokadulla jalkakäytävälle ja törmäsi polkupyörätelineeseen, mutta jatkoi sen jälkeen matkaansa kohti keskustaa. Paikalle mennyt poliisipartio näki tuntomerkkeihin sopivan auton Tammelan puistokadulla ilman ajovaloja. Kun poliisipartio kääntyi auton perään ja kytki pysäytysvalon päälle, auton kuljettaja ajoi. Tammelan puistokadulta kevyen liikenteen väylän yli Ilmarinkadulle ja jatkoi siitä edelleen Pinninkadulle. Kuljettaja pysäytti autonsa vasta hieman ennen Pinninkadun ja Vellamonkadun risteystä. Kuskin penkillä oli päihtyneenoloinen 18-vuotias mies, joka puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat. Sekä auto että sekä pyöräteline vaurioituivat törmäilyssä.