Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampere maksoi suurista kaupungeista eniten asumistukea vuonna 2017 – tukipotin jatkuva kasvu on saatava pian kuriin

Seuraava hallitus joutuu miettimään sosiaaliturvan kokonaan uusiksi. Erityisen hankala ja suuri osa kokonaisuudessa ovat asumisen tuet. Jokaisen on pakko asua, mutta millä kustannuksella. Kelan mukaan asumistukia maksettiin vuonna 2017 yli kaksi miljardia euroa. Yleisen asumistuen osuus oli 1,26 miljardia, eläkkeensaajien asumistuen 581 miljoonaa euroa, opintotuen asumislisän 145 miljoonaa ja sotilasavustuksen asumisavustuksen 15,5 miljoonaa euroa. Asumistukea saaneita oli vuoden 2017 lopussa 672 000. Tukipotti on merkittävä, sillä se on kasvanut vuosituhannen alkupuolelta yli kaksinkertaiseksi. Yleinen asumistuki on valtion eniten kasvaneiden menoerien joukossa eläkkeiden, sairausvakuutusten ja työttömyystukien kanssa. Ilman näiden menoerien miljardiluokan kasvua valtion budjetti olisi nyt reilusti positiivinen. Suuret kaupungit , Tampere etunenässä, ovat asumistukien kasvun aiheuttajat. Kaupungistuminen on totta ja asuntojen hinnat sekä vuokrat ovat nousseet. Asuntosijoittamisesta on samaan aikaan tullut kansanhuvia. Vähintään kaksi asuntoa omistava sijoittaja saa vähentää verotuksessa sijoitusasunnon korot kokonaan, kun omassa asunnossa asuva saa vähentää 35 prosenttia koroista. Myös Kelan tulkinnat ruokakunnasta ohjaavat opiskelijoita asumaan yksiöissä ja nostamaan täysiä tukia soluasumisen sijaan. Lisäksi tuore Osmo Soininvaaran selvitys toimeentulotuesta asumisen tukena kertoo, että toimeentulotuki tuhoaa vuokramarkkinoita niin pahasti, että asumistuelle ei jää tuhottavaa jäljelle. Yleinen asumistuki on pohja, jonka päälle muut tuet voivat kasvaa. Sanotaankin, että sijoittajalle paras ratkaisu on 21 neliön yksiö kaupungin keskustassa. Vuokra voi olla suhteellisen korkea, mutta ei liian korkea suhteessa täyteen asumistukeen. Tampereen väestönkasvu tulee opiskelijoista, eläkeläistä ja työttömistä. Ei ole yllätys, että Tampere on Kelan asumistukitilaston kärjessä. Vuonna 2017 yleistä asumistukea maksettiin Tampereella 92 920 996 euroa. Suhteessa väkilukuun asumistukea maksettiin Tampereella eniten kaikista Suomen suurista kaupungeista, 400 euroa per asukas. Parhaiten asumistuen tarvetta laskee työllisyyden parantuminen. Toinen keino voisi olla yksinasuvien oman asunnon oston tukeminen esimerkiksi korkovähennyksellä. Yksi asia on kuitenkin selvä. Asumistukipotti ei voi enää kasvaa, on keksittävä muita keinoja.