Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Robitin Mika Virtanen lähtee toimitusjohtajan paikalta – väliaikaisena toimitusjohtajana on talousjohtaja Ilkka Miettinen

Porauksen kulutusosia valmistavan Robitin toimitusjohtaja Mika Virtanen eroaa tehtävästään. Yhtiön tiedotteen mukaan Robitin hallitus ja Virtanen ovat yhdessä sopineet, että Virtanen jättää tehtävänsä välittömästi yhtiön johdossa. Yhtiön hallitus on käynnistänyt haun uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi. Robitin väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty talousjohtaja Ilkka Miettinen . Tieto toimitusjohtajan vaihdosta tuli kolme päivään yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen. Kokouksessa vaihdettiin yhtiön hallituksen kokoonpanoa niin, että pääomistaja Harri Sjöholm palasi hallitukseen. Uutena hallitukseen valittiin Mikko Kuitunen . Sjöholm valittiin uudelleen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Tiedotteen mukaan Sjöholm toimii täysipäiväisesti Robitin johdon tukena, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävänsä. –Haluan kiittää Mikaa omasta ja hallituksen puolesta Robitin eteen tehdystä työstä haastavassa tilanteessa ja toivottaa Mikalle kaikkea hyvää jatkossa, Sjöholm sanoo tiedotteessa.