Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Oulun seksuaalirikoksista on nyt epäiltynä jo 10 ulkomaalaistaustaista henkilöä – Tämä kaikki tiedetään Suomea kuohuttaneista teoista, joiden uhreina on kolme alaikäistä tyttöä

Oulun poliisilaitoksella on tutkittavana kolme epäiltyä seksuaalirikosta, joissa kaikissa uhrit ovat alle 15-vuotiaita tyttöjä. Rikoksesta epäiltyinä on kymmenen ulkomaalaistaustaista henkilöä, joista kahdeksan on vangittuna. Tutkinnanjohtaja Markus Kiiskinen on kertonut, että osalla epäillyistä on jo Suomen kansalaisuus, osalla prosessi on vielä kesken, ja osa on Suomessa pakolaisstatuksella. Kiiskinen on kuvaillut tapauksia poikkeuksellisiksi ja pysäyttäviksi. Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pekka Heikkinen kertoo, ettei muualla Suomessa ole tiedossa vastaavaa seksuaalirikostutkintaa kuin Oulussa. Laajimmassa tapauksessa seitsemän epäiltyä Laajimman tapauksen rikosnimikkeitä ovat törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä raiskaus ja pahoinpitelyitä. Epäillyt teot ovat kohdistuneet alaikäiseen tyttöön kuluvan vuoden aikana. Oulun käräjäoikeus vangitsi viime viikon keskiviikkona poliisin vaatimukseen perustuen seitsemän miestä tutkintavankeuteen. Tämän rikoskokonaisuuden epäillyt tunsivat toisensa entuudestaan. Kahdessa muussa tapauksessa rikosnimikkeinä ovat ensimmäisessä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja toisessa törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö sekä törkeä raiskaus. Epäillyt teot on tehty 17. marraskuuta Tuiran kaupunginosassa. Näihin tekoihin epäillyt miehet tunsivat toisensa. Toinen miehistä, jota epäillään törkeistä teoista, on vangittuna. Lievempään tekoon epäilty mies on vapautettu, koska vangitsemisen edellytyksiä ei hänen kohdallaan ollut. Some-houkuttelua Kaikkiin tapauksiin epäillään jollain tavoin liittyvän sosiaalisessa mediassa tapahtunutta yhteydenpitoa uhrien ja tekijöiden välillä. Tietoverkoissa tapahtuva houkuttelu on ollut vuosia poliisin seurannassa. Epäillyt ovat tulleet maahan turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina. Kaikki ovat oleskelleet Suomessa jo vuosia. Ulkomaalaiset yliedustettuina Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat nostaneet keskusteluun myös ulkomaalaisten tekijöiden osuuden seksuaalirikoksista. Heikkisen mukaan noin 17 prosenttia kaikkien seksuaalirikosten tekijöistä on ulkomaalaisia. –Ulkomaalaiset tekijät ovat tilastossa yliedustettuna heidän määräänsä nähden, Heikkinen sanoo. Sipilä otti kantaa Pääministeri Juha Sipilä julkaisi keskiviikkona lausunnon Oulun tapauksista. Sipilä otti lausunnossaan kantaa seksuaalirikosten rangaistuksiin. Hänen mukaansa rangaistusten on vastattava kansan oikeustajua. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksien koventamisesta. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kommentoi rikosepäilyjä keskiviikkona Ylelle . Hänen mukaansa kyse on erittäin iljettävästä rikollisuuden muodosta, mitä ei tule missään tapauksessa hyväksyä. Kolehmainen toivoo kansalaisilta kuitenkin malttia asian suhteen. Hänen mukaansa nyt ei pidä missään tapauksessa turvautua oman käden oikeuteen.