Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tuikkukippoja sokeripaloista, paperihiutaleita suodatinpusseista – Itse tehtyihin lahjoihin on aineksia jokaisen keittiössä

Joululahjat voi tehdä myös itse. Keräsimme muutamia helppoja vinkkejä ekologisiin ja itse tehtyihin lahjoihin. Paperihiutaleet Tarvikkeet suodatinpusseja 10 kpl puikkoliima sakset lankaa ripustamiseen Tee näin Vedä suodatinpussin keskelle pituussuunnassa puikkoliimalla viiva. Paina päälle toinen suodatinpussi samansuuntaisesti. Huolehdi, että pussin sauman reunat ovat samaan suuntaan. Liimaa samaan tapaan kymmenen suodatinpussia päällekkäin. Leikkaa suodatinpussien saumattomiin reunoihin kahdesta neljään senttimetrin syvyisiä kuvioita. Liimaa ensimmäinen ja viimeinen pussi yhteen samoin kuin muut. Avaa hiutale viuhkaksi. Ripusta langalla. Tuikkukippo Tarvikkeet palasokeria valkoista sokerikuorrutetta Tee näin Asettele sokeripaloja pöydälle tuikkukipon muotoon ympyräksi. Testaa tuikulla, onko halkaisija riittävä. Kokoa ympyrän päälle paloista toinen kerros, ja liimaa palat toisiinsa sokerikuorrutteella. Jatka kunnes kippo on niin korkea kuin haluat. Askarteluko vaivalloista? Artesaaniopiskelija Jenni Peltoniemi suunnitteli paperihiutaleen ja tuikkukipon lahjoiksi nimenomaan helppoutta ajatellen. –Suodatinpusseja ja sokeripaloja löytyy yleensä jokaisen kaapista, hän toteaa. Paperihiutaleessa käytetään tavallista liimaa, mutta tuikkukipon sokeripalat liimataan valmiilla piparkakkukuorrutteella. Kippoon sopii parhaiten led-kynttilä, sillä sokeri saattaa sulaa, mutta: –Jos lapset tulevat napanneeksi tuikkukiposta sokeripalan, ei ole ainakaan vaaraa myrkyllisistä aineista, suunnittelija huomauttaa. Pataleipä 1 ½ tl suolaa 1 tl kuivahiivaa 3 ½ dl vehnäjauhoja 3 dl ruis- ja ohrajauhoja ½ dl puolukkasurvosta (1 tl sokeria) 3½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä Tee näin Yhdistä kulhossa kuivat aineet ja sekoita nopeasti joukkoon lämmin vesi, älä vaivaa. Peitä kulho tiiviisti esimerkiksi kelmulla ja jätä tekeytymään huoneenlämpöön 12–18 tunniksi. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja pyörittele nopeasti palloksi. Jätä taikina leivinliinan alle kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi. Nosta kannellinen, noin kolmen litran uunipata kylmään uuniin ja kuumenna uuni 225 asteeseen. Ota pata pois uunista, laita leipä vuokaan, peitä kannella ja paista 30 minuuttia. Ota kansi pois, ja paista leipää vielä 15 minuuttia. Tarjoile hieman lämpimänä. Piparimuffinit 1 dl öljyä 1 dl fariinisokeria 2 kpl kananmunia 200 g maitorahkaa 3 ½ dl vehnäjauhoja 1 dl rusinoita (1 rkl kaakaojauhetta) 2 tl mausteseos kanelista, neilikasta ja inkivääristä 1 ½ tl vaniljasokeria 2 ½ tl leivinjauhetta Tee näin Sekoita öljy ja fariinisokeri. Vatkaa joukkoon munat hyvin sekoittaen. Lisää rahka. Yhdistä keskenään kaikki loput aineet ja lisää joukkoon. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina voideltuihin muffinivuokiin. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä hieman ennen kuin irrotat ne vuoasta. Siivilöi muffinien pinnalle tomusokeria juuri ennen tarjoilua tai kuorruta muffinit sokerivesikuorrutteella. Ihannekakku 2 ¼ dl sokeria 150 g voita tai margariinia 1 ½ dl vettä 5 dl vehnäjauhoja 3 munaa 2 tl vaniljasokeria 2 tl leivinjauhetta (1-2 tl raastettua sitruunankuorta) Tee näin Nosta kaikki aineet huoneenlämpöön hetki ennen leipomista. Kiehauta vesi ja rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet erillisessä kulhossa. Sekoita vesi-rasvaseos muna-sokerivaahtoon. Siivilöi joukkoon kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 45 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys tikulla. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä. Voit lisätä kakkuun mieleisiäsi höysteitä kuten sokeroituja kirsikoita, kookoshiutaleita, suklaahippuja tai karkkirouhetta. Eikö leivotuta? Leivonnaislahja lämmittää myös silloin, kun lahjoitat leivän aineksina ja ohjeena. Kokoa ainekset esimerkiksi kauniiseen koriin ja kirjoita oheen resepti. Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten erityisasiantuntija Asta Asunmaa ideoi lahjaksi sellaisia tarjottavia, joita itse haluaisi saada. Hän arvostaa ajan lahjoittamista. –Voit hyvin opettaa lahjan saajalle jonkin hyvän leipomisniksin, Asunmaa vinkkaa. Vaahtokarkkilumiukko Tarvikkeet valkoisia vaahtokarkkeja puisia grillitikkuja paksu lakritsapötkö tomusokeria oranssia sokerimassaa tai marsipaania mustaa elintarvikeväriä Tee näin Työnnä neljä, viisi vaahtokarkkia yhteen grillitikkuun lumiukon vartaloksi. Katkaise paksusta lakritsapötkystä muutaman sentin pala silinterihatuksi. Kauli lakritsasta tai mustasta sokerimassasta hattuun pyöreä lieri. Kiinnitä lieri tomusokerista ja vedestä sekoitetulla sokeriliimalla. Muotoile oranssista sokerimassasta tai marsipaanista lumiukolle nokka. Kiinnitä se sokeriliimalla. Värjää tämän jälkeen sokerikuorrute mustaksi elintarvikevärillä. Tee lumiukolle silmät, suu ja napit mustaan sokerikuorrutteeseen kastellulla puutikulla. Kädentaitojen opettaja Niina Hallila askartelee mielellään kotona lasten kanssa ja suosittelee lasten kanssa askartelua hyväksi ajanvietteeksi aikuisillekin. –Se on yhteistä ihanaa aikaa, hän hymyilee. Hallila esitteli vaahtokarkkilumiukon muutama vuosi sitten Ideatasku-blogissaan. Ukosta tuli hetkessä suosittu. –Varsinkin lapset askartelevat mielellään jotakin syötävää, askarteilija perustelee tee se itse -lahjavalintaansa.