Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut Linnan juhlat

Tyynellämerellä voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu: "Tuhoisaa tsunamia ei odoteta"

Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus varoitti tsunamiaalloista Uuden-Kaledonian saaria Suomen aikaan yöllä, kun eteläisellä Tyynellä valtamerellä oli voimakkuudeltaan 7,6 magnitudin maanjäristys. Varoituskeskuksen tuoreimpien raporttien mukaan tsunamiaaltoja ei Tyynenmeren saarille ole tulossa. –Kaiken käytettävissä olevan tiedon perusteella Tyynen valtameren laajuista, tuhoisaa tsunamia ei odoteta, keskus tiedottaa. Merenalainen maanjäristys tapahtui Uuden-Kaledonian Loyalty-saarista noin 155 kilometriä kaakkoon. Tsunamiaallot olisivat Tyynenmeren varoituskeskuksen ensimmäisten varoitusten mukaan olleet 1-3 metrin korkuisia Uuden-Kaledonian alueella. Maanjäristyksen ei ole raportoitu aiheuttaneen toistaiseksi vahinkoja. Maanjäristys ei ole ensimmäisten raporttien mukaan kestänyt pitkään. Tsunamivaroituksen myötä ihmisiä pyydettiin siirtymään pois rannoilta. Uusi-Kaledonia antoi varmuuden vuoksi evakuointimääräyksen rannoilleen. Maanjäristyksiä on ollut samalla alueella aiemminkin. Alue kuuluu niin sanottuun Tyynenmeren tulirenkaaseen, jossa esiintyy voimakasta mannerlaattojen tektonista toimintaa sekä myös tulivuorten vulkaanista toimintaa.