Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Sairastin tuhkarokon 9-vuotiaana ja tällaista se oli – Olo oli äkkiä ihan kummallinen, kuuma ja poissaoleva

Parhaiten muistan silmät. Kipeät, valonarat ja jotenkin painavat. Päiväaikaan oli vaikeaa katsoa edes ikkunaan päin, vaikka sen eteen oli vedetty kaihdin ja sen päälle verhot. Muistan myös, miten kaikki alkoi. Istuin pulpetissani aamupäivän oppitunnilla Tampereen Aleksanterin kansakoulun kolmannessa kerroksessa. Olo oli äkkiä ihan kummallinen, kuuma ja poissaoleva. Oli vaikea istua paikallaan ja kuunnella, mitä opettaja puhui. Olin 9-vuotias, ja tiesin kyllä, että nyt se oli iskemässä: tuhkarokko. Luokassa oli jo monta tyhjää pulpettia, koska joukko luokkatovereita makasi rokon kourissa kotonaan. Tuhkarokko oli 1960-luvun kouluelämässä tuttu vieras. Se saapui säännöllisesti ja löysi nopeasti ne, jotka olivat edellisen epidemian aikaan välttyneet tartunnalta. Samaan tapaan koululuokkiin saapuivat myös vesirokko, sikotauti – ja se pahin, tulirokko, johon muutamat sairastuivat useammankin kerran. Tautien oireista en paljon muista. Tuhkarokko toi kuumeen ja punaisia näppylöitä, ehkä hengitysoireitakin, mutta mielessä ovat silmät. Sikotaudissa kaulan rauhaset olivat kipeät. Vesirokkotartunnan sain vasta aikuisena, ja tulirokko on jäänyt onneksi kokematta. Tuohon aikaan lapsia ei rokotettu näitä tauteja vastaan. Sairastuminen kulkutautiin tuntui ihan tavalliselta ja normaalilta. Tuhkarokkoa ja sikotautia ei erityisemmin pelätty eikä kai juuri varottukaan, mutta tulirokko oli kauhistus. 9-vuotiaalla suurin pelko tosin liittyi siihen, että taudin saatuaan oli vaarassa joutua Pyynikin kulkutautisairaalaan. Ystäväni Maarit joutui sinne. Kun tartuntavaara oli ohi, pääsin tapaaman häntä. Toipilaat olivat suuressa salissa, jossa oli kahdeksan tai kymmenen sänkyä. Leikkikavereita oli huoneellinen. Silloin olin hetken jopa harmissani, etten minäkin saanut tulirokkoa ja monta uutta sairaalaystävää. Tämä kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 4.8.2017.