Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampereen yliopisto on tilannut taideteoksen palkitulta taiteilijalta: "Kyseessä on kansallisesti ja kansainvälisestikin merkittävä teos"

Tampereen yliopisto on tilannut taiteilija Charles Sandisonilta teoksen, joka paljastetaan Tampereen yliopistossa 20. joulukuuta. –Kyseessä on kansallisesti ja kansainvälisestikin merkittävä taideteos. Mutta ennen kaikkea haluamme ilahduttaa yliopistolaisia ja kaikkia kaupunkilaisia, muistuttaa vapaan tieteellisen tutkimuksen ja siihen perustuvan opetuksen arvosta, ja kiittää kaupunkia hyvästä yhteistyöstä, rehtori Liisa Laakso sanoo tiedotteessa. Yliopistosta ei haluta etukäteen antaa mitään vihjettä, millainen teos on kyseessä. Tampereella asuva, Ars Fennicalla vuonna 2010 palkittu Sandison on kansainvälisesti tunnettu mediataiteilija. Monet hänen työnsä ovat tietokoneen avulla luotuja valoinstallaatioita, joiden tekstit ja symbolit yhdistyvät arkkitehtuurisiin tiloihin. Teokset päärakennukseen Valon juhlaksi nimetyssä tilaisuudessa paljastetaan myös Elina Brotheruksen muotokuva rehtori Laaksosta. Sandisonin työ samoin kuin Laakson muotokuva tulevat esille Tampereen yliopiston päärakennukseen osoitteeseen Kalevantie 4. Teosten hintaa yliopistosta ei kommentoida. Valon juhla on samalla Liisa Laakson rehtorikauden päätöstilaisuus. Ensi vuoden alusta Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät uudeksi säätiöyliopistoksi ja muodostavat Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa uuden korkeakouluyhteisön.