Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut Linnan juhlat

Vain Pärmäkoski ja Niskanen pääsivät kansainväliseen vauhtiin Norjassa – päävalmentaja ei silti ole huolissaan: "Ainakaan minä en ole menettänyt yöuniani"

Hiihdon maailmancupin toinen viikonloppu huipentui sunnuntaina Lillehammerin takaa-ajoihin. Kolmen kisan minitourin lopputilanne on suomalaissilmin katsottuna synkeähköä nähtävää. Vain Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen pääsivät kymmenen joukkoon. Pärmäkoski oli viides ja Niskanen seitsemäs. Seuraavaksi paras suomalainen lopputilanteissa oli Susanna Saapunki : 20:s neljä minuuttia Therese Johaugin takana. Esimerkiksi viime kaudella suuria lupauksia antanut Johanna Matintalo oli vasta 43:s liki kuusi minuuttia Johaugille hävinneenä. Kysymys siis kuuluu: pitääkö hiihtokansan olla huolissaan, päävalmentaja Matti Haavisto ? –Ei pidä olla huolissaan. Ainakaan minä en ole menettänyt yöuniani, Haavisto sanoo ja alkaa luetella Lillehammerin viikonlopun positiivisia puolia. – Ristomatti Hakola oli tänään osuusajoissa neljänneksi nopein. Tosin hän sai paljon peesiapuja. Hakola oli perjantaina sprinttifinaalissa. Joni Mäki näytti sprintissä, millaisen tasonnoston hän on tehnyt viime vuodesta. Hän on oiva esimerkki siitä, että nuoria on tulossa. Haaviston mukaan myös Niskasen ja Pärmäkosken sunnuntaiset suoritukset ovat omiaan pitämään huolestumiset loitolla. –Niskanen taisteli kolmossijasta ja hiihto oli vanhaa tuttua Iivoa. Näytti hyvältä. Pärmäkoski hävisi sunnuntaina Johaugille 24 sekuntia, mutta parempaankin olisi ollut eväitä. Suksivalinta ei Haaviston mukaan ollut paras mahdollinen. –Kristalla oli tunne, että olisi voinut paremmalla suksella hiihtää Johaugin vauhtia. Kisa kisalta mennään siis eteenpäin. Heikkisen tilanne huolettaa Jostain päävalmentaja Haavisto on sentään huolissaan. Nimittäin Matti Heikkisestä , joka keskeytti kisan sunnuntaina. –Matilla on vaikeaa ja se huolestuttaa. Nyt on saatava syyt selville ja tehtävä oikeat ratkaisut. Onko terveysmurheita? Onko treenattu liikaa vai liian vähän. En kuitenkaan usko, että Heikkinen ja valmentaja Toni Roponen olisivat taitoja ja tietojaan mihinkään kadottaneet. Haavisto ei ollut sunnuntaina alkuillasta ennen lentoa Suomeen ehtinyt puhua kaksikon kanssa, mutta piti silti todennäköisenä, että Heikkinen jättää seuraavan maailmancupin viikonlopun väliin. Heikkinen kävi sairaalassa Hiihtoliitto tiedotti sunnuntai-iltana, että Heikkinen joutui sairaalaan tutkimuksiin. Heikkinen keskeytti Lillehammerissa 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailun rintarangan alueen kivuista johtuen. Hiihtoliitto kertoi, että Heikkinen kävi kisan jälkeen Lillehammerin sairaalassa tutkimuksissa ja menee tarvittaessa kotimaassa jatkotutkimuksiin alkavalla viikolla. Heikkisen valmentaja Toni Roponen kertoi sunnuntaina Iltalehden haastattelussa, että kaksikko tutki lauantaina kisan aikaista dataa sykkeestä. Siitä paljastui ongelma. Kisatilanteessa hiihtäjän sykkeen pitäisi olla 185–188 lyönnin tienoilla, mutta Heikkisellä syke ei ensimmäisen kympin aikana noussut kertaakaan yli 176:n. Roponen kuvaili tilannetta sanalla mysteeri. Matintalo parantaa vielä Naiset eivät Pärmäkoskea lukuun ottamatta päässeet Haaviston positiivisuuslistalle, mutta edes Johanna Matintalon matalavireisyys ei saa päävalmentajaa pois tolaltaan. Rukalla Matintalo oli mahtimatkallaan eli kympin perinteisellä 34:s yli 2.34 Johaugin takana, eikä kyyti Lillehammerissakaan hurmannut. –Hän oli sunnuntain kympillä 21:s osuusajoissa. Uskon ehdottomasti, että Matintalo pystyy vielä parantamaan paljon. Haavisto uskoo myös Laura Monosen tulemiseen. –Hänelle on tarjolla hyviä kisoja Tour de Skille asti näyttää, mihin kelkka kääntyy. Kerttu Niskasen tilanteesta Haavistolla ei sunnuntaina ollut ajantasaista tietoa. Tarkoitus kuitenkin olisi, että Niskanen on mukana ensi viikonloppuna Beitostölenissä. Siellä hiihdetään 15 kilometriä vapaalla ja viesti. Suomi lähettää naisten ja miesten viesteihin kaksi joukkuetta kumpaankin. Joukkueet on tarkoitus päättää maanantaina. Vielä viime kaudella Haavisto toimi Suomen huoltopäällikkönä. Kuinka huolto on selvinnyt Haaviston jälkeisestä ajasta? –Mielestäni ihan hyvin. Samat miehet siellä tekevät hommia, eikä taito ole mihinkään kadonnut. Esimerkiksi sunnuntaina voitelussa ei ollut mitään ongelmia, mutta joillain hiihtäjillä oli vaikeuksia löytää sopivia suksia. Minitour: Lillehammerissa hiihdettiin perjantaina sprintit vapaalla, lauantaina 10/15 kilometriä vapaalla ja 10/15 kilometriä takaa-ajona perinteisellä. Naisten lopputilanne: 1) Therese Johaug Norja 58.58,9, 2) Ebba Andersson Ruotsi –16,8, 3) Ingvild Flugstad Östberg Norja –17,9, ...5) Krista Pärmäkoski –1.04,2, ...20) Susanna Saapunki –4.00,3, ...30) Laura Mononen –4.42,2, ...43) Johanna Matintalo –5.59,8, ...55) Andrea Julin –8.36,7. Katri Lylynperä keskeytti. Miesten lopputilanne: 1) Didrik Tönseth Norja 1.24.03,9, 2) Sjur Röthe Norja –1,6, 3) Emil Iversen Norja –1.03,3, ...7) Iivo Niskanen –1.05,2, ...28) Ristomatti Hakola –1.16,9, ...56) Anssi Pentsinen –4.06,1, ...65) Lauri Vuorinen –4.41,5. Matti Heikkinen keskeytti. Martti Jylhä, Antti Ojansivu ja Joni Mäki keskeyttivät lauantaina. Lari Lehtonen ei startannut sunnuntaina. Maailmancup: Seuraavat kisat Norjan Beitostölenissä 8.–9.12. 10 ja 15 kilometriä vapaalla ja viesitit.