Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Graceful Swamp palasi parrasvaloihin Seinäjoen raveissa – Kasvattajakruunun finaali toi 30 000 euroa

Erkki-Pekka Mäkisen valmennustallin kultakimpale Graceful Swamp otti Seinäjoen raveissa voiton 3-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun finaalissa. Se oli laukannut kahdessa edellisessä startissaan, mutta lauantaina lempinimellä Sämpylä tunnettu ori oli oma itsensä ja nappasi Ari Moilasen ajamana 30 000 euron arvoisen voiton varmaan tyyliin. –Hevonen oli nyt ihan kuin parhaimmillaan, omistaja-valmentaja Mäkinen ihasteli. –Graceful Swampin kausi on ollut koko ajan nousujohteinen, ja sama nousujohteisuus on jatkunut myös kotona treeneissä. Nyt Sämpylä jää tauolle ja sitten alkaa treenaaminen kohti ensi kautta, jolloin pääkilpailut tulevat olemaan Suomen ja Euroopan Derbyt. 4-vuotiaille on tarjolla mahtavia kilpailuja, ja niihin tulemme tähtäämään, Mäkinen sanoi. Kuin elokuvissa 3-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun finaali oli tapahtumarikas usean hevosen sorruttua laukkaan. Viimeisenä siihen sortui viimeisessä kaarteessa johtopaikalta Tapio Perttusen ajama Bosses Lady. Näin keulahevosen takana juossut Arctic Elsa pääsi pienen vauhdin hiljennyksen jälkeen etenemään vapaasti sisärataa pitkin, ja lopulta Pekka Korven kasvattama, omistama, valmentama ja ohjastama tamma karkasi maalisuoralla omille teilleen ylivoimaiseen voittoon. –Juoksu meni kuin elokuvissa, kun pahimmat vastustajat laukkasivat, Korpi totesi. –Päätöspuolikkaan alussa ajattelin, että jos vain pääsen sieltä sisältä ulos, niin teen kyllä Tapsalle (Tapio Perttunen/Bosses Lady) kiireen. Elsa on kiltti ja viisas hevonen, niin kuin nuo Ittiläiset (Express Itin jälkeläiset) tuppaavat olemaan, Korpi mietti. Lauantain T76-rivi palautti oikein veikanneille vajaat 33 000 euroa, kun lähtöjensä suosikeista voittoon pystyi Graceful Swampin ohella Kultadivisioonafinaalia keulapaikalta hallinnut T. Rex. Pronssidivisioonafinaalia niin ikään johtopaikalta maalipaalulle saakka hallinnut Excalibur It kuului paljon pelattuihin hevosiin. Ravivedon muista voittajista North Lexus ja Larvan Hurmos löytyivät vielä useilta lapuilta, mutta avauskohteen voittoon jyrännyttä Tementikkoa oli T76:ssa pelattu vain 1,16 prosenttia.