Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Keski-Pohjanmaalla on hoidettu yli kymmentä rokottamatonta lasta tuhkarokon ehkäisemiseksi – hoidetut joutuivat eristykseen tunneiksi

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa on annettu hoitoa yli kymmenelle lapselle tuhkarokon leviämisen estämiseksi. Asiasta kertoo Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän Soiten lastensairaalan ylilääkäri Andreas Blanco Sequeiros . –Tähän mennessä olemme hoitaneet toistakymmentä tuhkarokolle altistunutta ja rokottamatonta lasta ennaltaehkäisevällä lääkkeellä, Blanco Sequeiros sanoo. Kyseessä on vasta-ainehoito, joka annetaan potilaalle lihaksensisäisenä tai suonensisäisenä lääkkeellä. Lapset ovat joutuneet olemaan hoidon ajan eristyksessä. Lääkkeen antaminen kestää pisimmillään muutamia tunteja. Blanco Sequeiroksen mukaan hoito antaa suojaa tuhkarokolle melko hyvin, mutta vain muutamaksi kuukaudeksi. Se ei kuitenkaan ole yhtä tehokas kuin kahdesti annetusta rokotteesta saatu suoja. Tilannetta vahditaan jatkuvasti Blanco Sequeiros sanoo, että uusia tuhkarokkotartuntoja ei ole torstaisen tapauksen jälkeen jälkeen todettu. Tilannetta ei vielä luokitella epidemiaksi, vaan epidemian uhkaksi. –Heti tuhkarokkoepäilyn synnyttyä perustettiin koordinaatioryhmä Pietarsaaren sairaalan, Vaasan sairanhoitopiirin ja THL:n kanssa. Pietarsaaressa ja Soitessa on kartoitettu tähän mennessä altistuneet ja pyritty huolehtimaan, ettei tilanne yltyisi epidemiaksi asti. Sekä Soitessa että Vaasan sairaalassa valvotaan tartuntatilannetta jatkuvasti. Sairaalat ovat jatkuvasti yhteydessä paikallisiin terveysasemiin sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen. Tilanne on Blanco Sequeiroksen mukaan erittäin poikkeuksellinen. Hän sanoo, että vuoden 2017 kesällä tilanne oli hieman samanlainen, kun Savonlinnassa tuhkarokko pääsi leviämään sairastuneen turistin mukana. –Jos siihen vertaa, niin nyt altistuminen on tapahtunut sellaisella alueella, jossa on heikko rokotekattavuus. Hyvä puoli on se, että olimme varhain liikkeellä. Tilanteessa on toimittu ripeästi ja koordinoidusti. On jo pitkään tiedetty, että Pohjanmaalla rokotuksen laumasuoja on ollut poikkeuksellisen huono. Tästä syystä erityisesti Pietarsaaren alueella on jouduttu varautumaan tuhkarokkoepidemiaan eri tavalla kuin muualla Suomessa. –Suurin osa lastenlääkäreistä ei ole tuhkarokkoon törmännyt, ja tuskin koskaan törmääkään, Blanco Sequeiros sanoo.