Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Suomen koripallomaajoukkueen komea putki uhkaa katketa – perjantain tyriminen ei jätä virheille sijaa

Suomen koripallomaajoukkueen vuodesta 2011 alkanut arvokisaputki uhkaa katketa ensi vuonna Kiinan MM-kisoissa. Suomi on pelannut vuosina 2011–17 neljästi EM-kisoissa ja kerran MM-kisoissa, vuonna 2014. Suomi selvisi tuolloin MM-Bilbaoon kiistellyllä villillä kortilla. Suomi romahti karmaisevalla tavalla perjantain Venäjä-ottelussa, mikä vaikeuttaa MM-karsintojen jatkoa merkittävästi. Voitolla Suomi olisi harpannut jatkolohko K:n kolmannelle sijalle, joka vie helmikuussa yhden maan MM-kisoihin. Tshekki ja Ranska ovat karanneet, joten Suomi kamppailee enää kolmospaikasta. Jos Suomi olisi voittanut, sille olisi riittänyt jäljelle jäävistä kolmesta karsintaottelusta – Bosnia ja Hertsegovina (vieraissa), Ranska (kotona) ja Venäjä (v) – kenties vain yksi tai kaksi voittoa MM-paikkaan. Jos, jos, jos. Nyt Suomella ei ole enää varaa virheisiin, vaikka MM-haaveet eivät lopullisesti tuhoutuneetkaan. Suomi (neljä voittoa, viisi tappiota) taistelee kolmannesta tilasta Venäjän (5–4) ja Bulgarian (4–5) kanssa. Sinivalkoisten tilanne helpottuisi merkittävästi, mikäli Venäjä kompastuisi ennen helmikuun keskinäistä päätöspeliä joko Tshekin tai Bulgarian käsittelyssä. Ilman apuja Suomi on pinteessä. Lauri Markkasestakaan ei sellaiseksi ole. Petteri Koposen Suomi sentään saa riveihinsä maanantaiksi Zenicaan.