Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Eurovaalit Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Onko tässä Mestis-kierroksen erikoisin torjuntayritys? LeKi-maalivahti teki melkoisen sukelluksen

Lempäälän Kisa matkasi Heinolasta kotiin kaksi pistettä vaurastuneena, kun Peliitat kaatui voittomaalikilpailuun venyneessä ottelussa maalein 5–4 (0–0, 2–3, 2–1, 0–0, 2–1). Jääkiekon Mestistä johtava LeKi joutui tekemään kymmenentenä sarjassa olevan heinolalaisjoukkueen kanssa hartiavoimin töitä, sillä Peliitat karkasi parhaimmillaan kolmannessa erässä jo 4–2-johtoon. –Kaksi pistettä ja voitto tyydyttävät. Kairasimme vielä kahden maalin takaa voittoon ja siinä taisi vielä toinen mennä tuomaristolta meidän eduksi ohi, sitä ei olisi ehkä pitänyt hyväksyä, LeKi-valmentaja Miikka Kuusela tuumasi ottelun jälkeen. Erikoisuuksia nähtiin myös voittomaalikisassa, jossa LeKi-maalivahti Kimmo Rautainen esitteli varsin tavattoman syöksyn. LeKi-vahti Kimmo Rautiainen kokeili erilaista lähestymistapaa: Lauantaina Mestiksessä nähdään paikalliskamppailu, kun sarjan jumbopaikalla oleva Tampereen Koovee matkaan Lempäälään sarjajohtaja Kisan vieraaksi. –Kyllä aivan varmasti sytyn näihin, harvinaisia ovat tällaiset ottelut ja mukava näihin on lähteä. Meillä oli viikko taukoa peleistä ja vaikka ajoittain hyökättiin hyvin, niin kiekkovarmuutta ja -vastuuta täytyy lauantain peliin löytää, Kuusela summasi.