Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tästä syystä päätin irtisanoutua jäsenyydestä – pysyvä rauha on näet mahdollinen vain yhdellä ehdolla

Olen yli kolme vuotta jauhanut julkisuudessa siitä, että asiantuntijuuden esiin tuomisessa olisi pyrittävä moninaisuuteen. Vielä kauemmin olen meuhkannut siitä yksityisemmissä tiloissa. Olen lopen kyllästynyt näkemään valkoisista keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista miehistä koostuvia asiantuntijakokoonpanoja milloin missäkin. Sain taannoin kutsun Suomen rauhantutkimusyhdistyksen syyskokoukseen, jonka jälkeen järjestettävässä keskustelutilaisuudessa oli määrä keskustella suomalaisen rauhantutkimuksen historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Tilaisuudella juhlistettiin rauhantutkimuksen historiaa maassamme, tulihan Tampereen rauhantutkimusryhmän perustamisesta kuluneeksi 50 vuotta. Olen erityisen iloinen sekä rauhantutkimuksen olemassaolosta ylipäätään että sen hienosta historiasta paikallisesti. Surullista on, miten naiset unohdetaan tai häivytetään tieteenalan historiasta kansainvälisestikin, kuten Tiina Vaittinen väitöskirjassaan huomauttaa. Kyseisessä juhlatilaisuudessa puhujia olivat ryhmän perustajat Pertti, Tapio, Unto, Raimo ja Vilho. Pirjokin kuulemma oli mukana ryhmän alkuvaiheissa, mutta hän sittemmin häipyi maailmalle, eikä häntä saatu tavoitettua. Arvostan valtavan paljon työtä, jota nämä pitkän uran tehneet tutkijat ovat tehneet. Arvostan myös työtä, jota Suomen rauhantutkimusyhdistys tekee esimerkiksi julkaistessaan alan tieteellisiä tekstejä suomeksi Kosmopolis -lehdessä. Päätin kuitenkin irtisanoutua jäsenyydestä, sillä en halua kuulua yhdistykseen, joka vielä vuonna 2018 järjestää miespaneelin. On valinta, uusinnetaanko epätasa-arvoisia rakenteita, vai pyritäänkö niitä muuttamaan. Yhdistyksen hallitus valitsi epätasa-arvon uudelleen tuottamisen. Tässä kritiikissä ei ole kyse, että asia ei minua ”miellyttäisi” tai olisin siitä loukkaantunut. Tasa-arvo ja epätasa-arvo harvemmin ovat miellyttämiskysymyksiä. On toki tehokas keino viedä kritiikiltä pohja nimeämällä se tunteelliseksi ja siten rationaalisuuden vastakohdaksi. Se siirtää kätevästi huomion pois itse asiasta. Se, kenen kriittiset ja kyseenalaistavat puheenvuorot leimataan tunteellisiksi, liittyy olennaisesti yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin. Kun vastaanottajapäässä herää epämukava tunne omien etuoikeuksien paljastuessa ja tullessa kyseenalaisiksi, selkärangasta lähtee syytös itsestä poispäin. Puolustusreaktiolla saa epämukavuuden loppumaan, mutta ei opi mitään. Tasa-arvoisempi tulevaisuus nähdäkseni on rauhantutkimuksenkin päämäärä, sillä pysyvää rauhaa ei ole ilman tasa-arvoa. Sikäli kannattaisi edistää tasa-arvoa myös omissa tilaisuuksissa. Kirjoittaja on tutkija ja taiteilija. En halua kuulua…yhdistykseen, joka vielä…vuonna 2018 järjestää…miespaneelin.