Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Suomen uudet talousluvut ovat "aika ikävää luettavaa", ekonomisti sanoo – kasvuennusteita joudutaan ehkä tiputtamaan lisää

Suomen bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa 0,4 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, käy ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Vuoden 2017 kolmanteen neljännekseen verrattuna työpäiväkorjattu bruttokansantuote kasvoi 2,4 prosenttia. Samalla Tilastokeskus tarkensi toisen neljänneksen lukuja. Bruttokansantuote kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 0,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 2,3 prosenttia vuodentakaisesta. Ennakkotietojen mukaan bkt:n vuosikasvu oli ollut 2,5 prosenttia. Ulkomaankauppa on lisäksi hidastumassa. Kolmannella neljänneksellä viennin volyymi supistui 1,8 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 1,3 prosenttia vuodentakaisesta. Tuonti kasvoi kvartaalitasolla 0,5 prosenttia ja 2,2 prosenttia viime vuodesta. Myös yksityinen kulutus ja investoinnit ovat laskusuunnassa. Yksityisen kulutuksen volyymi pieneni kolmannella neljänneksellä 0,5 prosenttia edellisestä neljänneksestä mutta kasvoi 0,4 prosenttia vuodentakaisesta. Investoinnit vähenivät 1,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 1,0 prosenttia vuodentakaisesta. Hidastuminen on odotettua Säästöpankin pääekonomisti Timo Vesalan mukaan kolmannen kvartaalin tilinpitoluvut olivat ”aika ikävää luettavaa”. –Vuoden keskivaiheilla keskeisten kysyntätekijöiden veto on selvästi vaimentunut. Erityisen huolestuttavaa on viennin kääntyminen varsin selvään laskuun kahden viimeisen vuosineljänneksen aikana. Myös investoinneissa on hidastumista, Vesala sanoo sähköpostikommentissaan. Hidastuminen on odotettua ja paljon on laskettu yksityisen kulutuksen varaan. –Valitettavasti sielläkin vauhti on hidastunut ja vaikuttaa ilmeiseltä, että odotukset yksityisen kulutuksen kasvusta ovat ylimitoitettuja. Vesalan mukaan vuoden keskivaiheen kehitys on ollut sen verran paljon odotuksia heikompaa, että viimeisellä neljänneksellä pitäisi tapahtua todella merkittävää kasvun piristymistä, jotta noin 2,5 prosentin kasvuun voitaisiin yltää vielä 2018. Vielä kesällä uskottiin piristymiseen kolmannella neljänneksellä Myös Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan huoleen on syytä. –Sekä vienti että teolliset investoinnit laskivat, eikä yksityisen kulutuksenkaan kehitys ollut niin hyvää kuin olisi voinut olettaa vahvan työllisyys- ja palkkakehityksen olosuhteissa. Appelqvistin mukaan vuoden kolmannella neljänneksellä ei ole nähty sellaista kokonaistuotannon piristymistä, johon vielä kesällä uskottiin. –Korkeimpia kasvuennusteita on jo syksyn mittaan jouduttu tiputtamaan, mutta lisää samaa lääkettä on luvassa, jos tahti ei pian piristy. Optimistisesti voi ajatella, että varastojen vahva kasvu kertoo siitä, että jossakin vaiheessa vienti lähtee taas nousuun, mutta tulevan kehitykseen liittyy isoja kysymysmerkkejä. –Vielä vientiä heikommin kehittyivät teolliset investoinnit, jotka laskivat 6,3 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja peräti 10 prosenttia viime vuoden tasosta. Teolliset investoinnit koneisiin ja laitteisiin ovat laskeneet jo neljä peräkkäistä neljännestä, mikä on kehno tilanne, kun teollisuudessa kapasiteetin käyttöaste on korkea, Appelqvist jatkaa omassa sähköpostikommentissaan.