Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Minna Canthin teokset ovat vaarallista luettavaa, sillä ne pakottavat omaan ajatteluun – ja sehän on tunnetusti tuskallista ja vaivalloista, kirjoittaa Juha Hurme

Minna Canthin laajan novellin Kauppa-Lopo viimeisiltä riveiltä löytyy viiden sanan mittainen, kahdesta lyhyestä lauseesta kokoonpantu harmittoman oloinen virke: "Rouva soitti pianoa, lapset tanssivat." Älykkään ja valppaan lukijan mielenrauhan kannalta virke on mitä harmillisin ja häiriöisin. Novelliin ladattu epäoikeudenmukaisuus, kohtuuttomuus ja kärsimys räjähtävät huippuunsa juuri tämän virkkeen kohdalla, joka kuvaa vankilaan kyörättävän nimihenkilön näkyä ikkunalasin takaa. Kauppa-Lopo (1889) ei ole merkittävää kirjallisuutta aiheidensa vuoksi, vaikka nekin ovat merkittäviä: naisen asema, nainen itsenäisenä ja sorrettuna toimijana miesten maailmassa, tuloerot, köyhyysloukku, puutteellinen lainsäädäntö, kohtuuttomat rangaistukset, ruma, siivoton ja räävitön nainen puhdassydämisenä päähenkilönä, oikeellisin henkilö elinkautiseen passitettuna. Taide ei synny aiheista vaan siitä, miten niitä osataan käsitellä. Kauppa-Lopo on varhainen suomenkielinen huippusuoritus ja edelleen elävää kirjallisuutta, koska se on niin hyvin kirjoitettua ja nerokkaasti rakennettua sanojen taidetta. Rinnalla voi huoletta lukea Canthin aikalaisten, Anton Tshehovin ja Guy de Maupassant’n mestarinovelleja. Kauppa-Lopo on maailmankirjallisuuden kärkeä, mutta vain me suomalaiset tiedämme asian ja voimme siitä iloita. Canth (1844–1897) syntyi vain kymmenen vuotta myöhemmin kuin Aleksis Kivi . Kivi kirjoitti tuotantonsa 1860-luvulla täydelliseen tyhjiöön: toistakymmentä suomenkielistä näytelmää maahan, jossa ei ollut suomenkielistä teatteria. Mitään kirjallista kulttuuria ei ollut. Pienen pieni lukeneisto inhosi hänen kieltään ja rohkeuttaan ja kampesi hänet syrjään. ”Kivi käyttää Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa poeettisena peräsuolenaan”, arvioi senaattori Agathon Meurman . Canthin kirjailijakaudella 1880- ja 1890-luvuilla tilanne oli toinen. Suomenkielinen kirjallisuus ja teatteri olivat jo olemassa olevia yhteiskunnallisia voimia, joista vaahdottiin puolesta ja vastaan. Ylivertaisen lahjakas leskirouva Canth, seitsemän lapsen yksinhuoltaja ja yksityisyrittäjä, muunsi tasa-arvoon ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen kiinnittyneen eetoksensa voimakkaaksi ja eläväksi pienproosaksi ja draamaksi. "Lefve alla intelligenta män! – de dumma få gerna dö!" Minna Canth muotoili mainion määritelmän kirjeessään ystävälleen Olga Kiljanderille kehaistessaan ikätoveriaan, teatterinjohtaja Kaarlo Bergbomia . Ruotsin kieli avasi Canthille kirjallisuuden ja sivistyksen maailman. Yhteistyö Bergbomin lahjakkaiden teatterisisarusten kanssa siivitti kirjailijan Kiven rinnalle suomenkielisen draaman kivijalan rakentajaksi. Jo Canthin varhaiset kepeät komediat ovat railakkaita, pakottomia, toiminnallisia, jännittäviä, hauskoja ja hallittuja. Nämä kvaliteetit säilyvät hänen mestariteoksissaan, joihin hän upottaa painavia sisältöjä taiteellisuuden kärsimättä. Työmiehen vaimo (1885) on säkenöivien repliikkien rumputulta, kun juoppo ja luonteeton Risto murskaa sekä virallisen vaimonsa Johannan että epävirallisen Homsantuun, romanitytön. Näytelmä on samanaikaisesti viisas, hauska ja järkyttävä, siis Bertolt Brechtin oppien mukainen. Brecht, modernin teatteriestetiikan pääarkkitehti, syntyi vuosi Canthin kuoleman jälkeen. Kovan onnen lapsien (1888) työttömien ratatyöläisten anarkistinen kapina ja aseellinen, surkuhupaisa nousu (ja tuho) aiheutti ainoalla esityksellään mekkalan ja senaatin öisen hätäkokouksen. Varmaan monet naisetkin, mutta etenkin miehet olivat hädissään Minna Canthin edessä. He kavahtivat tätä "Jumalan järjestyksen horjuttajaa" ja "inhuuden ihantelijaa", joka "kaivaa hautaa isänmaalle", koska tämä ajatteli niin loogisesti, tiesi niin paljon ja kirjoitti niin taitavasti. Vuoden 2018 vinkkelistä Canth on 1800-luvun lopun lahjakkain ja tärkein suomenkielinen kirjailija. Hän kirjoitti paljon paremmin kuin miehet. Ei ihme, että näillä menivät pasmat sekaisin. Näytelmässään Papin perhe (1891) Canth kosti vainoojilleen rakastettavalla tavalla esittämällä heidän pöljät mielipiteensä maailmasta näyttämöllä roolihahmonsa pastori Valtarin suulla ja panemalla tämän Valtarin vielä lopuksi avartumaan ja kehittymään. Nerokasta! Mutta Agathon Meurmania hän ei hämännyt: "Vaarallinen kansalle näytettäväksi." Meurman oli oikeassa. Canthin teokset ovat yhä raikasta ja vaarallista luettavaa. Ne pakottavat omaan ajatteluun, mikä on tunnetusti tuskallista ja vaivalloista. Kirjoittaja on kirjailija ja teatteriohjaaja. Sarjan vierailijat kirjoittavat Minna Canthin 175-vuotisjuhlan innoittamina. Viikon kuluttua vuorossa on ranskalainen tutkija Maïmouna Jagne-Soreau. Miehet kavahtivat tätä "Jumalan järjestyksen horjuttajaa" ja …"inhuuden ihantelijaa". Agathon Meurman oli …oikeassa: Canthin teokset …ovat yhä raikasta …ja vaarallista luettavaa.