Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Katso, miten joulun ilo näkyi Tampereen joulutorilla heti avajaispäivänä – valot, tuoksut ja maut takaavat tunnelman

Kova tuuli yritti viilentää joulun odotustunnelmaa Tampereen joulutorin avajaisissa, mutta joulu vei voiton. Keuruulaiset Niina Sunila ja Niina Nieminen viettivät naisten viikonloppua Tampereella. –Kävin Tampereen joulutorilla viime vuonna. Halusin tulla uudestaan. Tämä suunniteltiin etukäteen yhdeksi käyntikohteeksi, Niina Sunila sanoo. Tämä on Tampereen joulutori. Sunilan mukaan torin valot ja tuoksut virittävät joulun odotukseen ja tunnelmaan. –Siinä auttavat myös hyvät munkkikahvit. Hieman ennen torin virallisia avajaisia keuruulaiset poseerasivat piparkakun näköisen valohahmon edessä. Ostokset olivat vielä tekemättä. –Täällä on hunajamyynti. Se pitää löytää ja todennäköisesti teen sieltä myös ostoksia, Niina Nieminen toteaa. Niina Sunilalla on yksi toive. –Suklaamaistiaisia lisää, kiitos, hän hymyilee. Torin glögiravintolaa laajennettiin täksi jouluksi. Se myös käännettiin Hämeenkadun suuntaiseksi. Avajaisillan suosion perusteella muutos vaikutti onnistuneelta. Joulutaikaa etsimässä Niin ikään Lumi ja Iida Siro sekä Jarmo Kvick tulivat hakemaan torilta tunnelmaa. Joulutori kuuluu tamperelaisperheen jokavuotiseen jouluohjelmaan. –Kävimme katsomassa Tanssiteatteri MD:n Ystäväni Pikku Pörriäinen -esityksen. Siitä oli hyvä siirtyä torille, Jarmo Kvick sanoo. Kvickin mukaan torilla on joulun taikaa. –Sitä on kaikkialla, eikös vaan? Kuudes kerta Anu Pentti Tottijärveltä myy joulutorilla lammastilansa tuotteita. Hänellä alkoi lauantaina kuudes joulutori myyjänä. Hänellä on myytävänä aitoja luonnontuotteita, kuten villalankaa, lampaantaljoja, villapohjallisia ja villasta huovutettuja koristeita. –Odotukset ovat korkealla. Eiköhän tästä tule yhtä mukava joulutori kuin aiemmillakin kerroilla. Asiakkaat ovat hyvällä tuulella, Pentti sanoo. Pentin mukaan torin tunnelma vei heti mennessään – jo ennen kuin toria oli edes virallisesti avattu. –Yrittäjän näkökulmasta tori on kaiken sen vaatiman vaivannäön arvoinen. Kylmä tuuli ei Penttiä pelottanut. Hän on ottanut sään huomioon. –Villaa pitää olla alla ja päällä. Jalkineissa villapohjalliset huolehtivat lämmöstä. Tonttukurssi lukiossa Tontut ovat joulun kiireisimpiä hahmoja. Se tuli todistettua myös Tampereen joulutorilla. Hatanpään lukion toisen vuosikurssin opiskelijat Pinja Petäjä ja Mikko Rintala riensivät avajaisjuhlaan, mutta ehtivät pysähtyä kuvaan, koska tonttujen tehtävä on luoda hyvää joulumieltä. –Tämä kuuluu opiskeluumme. Olemme torilla useina päivinä. Esiinnymme ja kiertelemme torivieraiden keskuudessa, Petäjä sanoo. Hatanpään lukion opiskelijat esiintyivät avajaisissa yhdessä joulupukin kanssa. Avajaisjuhlassa ääneen pääsivät myös laulaja Anne Mattila , Mieskuoro Laulajien Seniorit ja Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen . Tampereen keskustorilla…1.-22. joulukuuta. Tori on auki pääsääntöisesti kello 11–19. Munkkikahvila on auki kello 10–19, glögiravintola arkisin 11–19, pe–la kello 11–20 sekä 6.12. kello 11–20 ja 22.12. kello 11–19. Itsenäisyyspäivänä 6.12. kaikki ovat avoinna kello 20.00 asti. Joulutori on savuton alue. Noin 20 elintarvikekauppiasta ja noin 30 käsityöläistä myy tuotteitaan torilla.