Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ilves FS kaatoi kaimansa naisten liigan paikalliskamppailussa

Futsal Naisten Futsal-liigan kaksi nimikaimaa, kärkijoukkue Ilves FS ja sarjan kahdeksantena oleva Ylöjärven Ilves ottivat mittaa toisistaan Kaupissa lauantaina. Ottelun alku ei sujunut keltapaitojen käsikirjoituksen mukaan, kun jo ensimmäisessä vaihdossa vieraat pääsivät yllättämään Ilves-vahti Lilli Sandströmin useamman pelin maaliputkessa taituroivan Esra Erdenin toimesta. Tamperelaiset tarkensivat tekemistään vähitellen ja pääsivät vahvemmin sisään otteluun. Ensimmäisen puoliajan sankareita olivat kuitenkin YIlveksen maalivahti Saara Viitanen , hyvin taistellut puolustus ja maalipuut. Ilves sai hyviä laukaisupaikkoja ja myös erikoistilanteita, mutta mikään ei avauspuolikkaalla uponnut. Toisen jakson alku oli tälle kaudelle jo tutuksi tulleen kaltainen. Ilves teki puoliajalla tarvittavia taktisia muutoksia ja pystyi iskemään paremmin vastustajan puolustusta vastaan. 21. minuutilla Ilves sai lauottua pallon ohi Saara Viitasen, mutta Elisa Ilottu torjui vielä maaliviivalta kädellä tämän vedon. Jatkopallossa oli kuitenkin Tiina Pöyry , joka tasoitti ottelun. Tämän jälkeen käynnistyi täysi mylläkkä ylöjärveläisten päädyssä. Anni Karelehto löysi itsensä pallon kanssa lähes vieraiden päätyviivalta ja syötti maalille kohti joukkuetoveria, mutta kuula löysi tiensä purppurapaitojen verkkoon oman pelaajan kautta. Kolme minuuttia myöhemmin keltapaitojen parhaana lauantaina palkittu Matilda Herranen laukoi kulmapotkusta kohti alakulmaa, jonne menossa olleeseen palloon kosketuksen sai Emilia Jokisalo . Emilian maaliputki piteni nyt jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. 3–1-tilanteessa vieraat lisäsivät riskinottoa ja kovensivat myös otteita. Virhetili täyttyi 36. minuutilla ja Erden kävi samalla lähellä toista keltaista korttia. Tuomarit armahtivat tällä kertaa ja ottelun lopullinen ratkaisu tuli sitäkin hienommalla tavalla. YIlveksen pelatessa lentävällä maalivahdilla Ilveksen molari Sandström sai pallon käsiinsä ja laukoi täydellisen vedon toiseen päähän ja maaliverkkoihin loppulukemat 4–1. Näin Ilves jatkaa edelleen sarjan kärjessä, kun kintereillä seuraavilla sijoilla vaanivat MuSaFutsal, GFT ja ACE. Liigassa mennään nyt pienelle paussille, joten tulevina viikkoina joukkueilla on hyvä mahdollisuus panostaa harjoitteluun kevätkierrosta silmällä pitäen. Joulukuussa Ilveksellä on edessä vain yksi ottelu 15.12. Jyväskylässä Liikunnan Riemun vieraana. Keltapaitojen ensi vuosi alkaa herkullisesti lauantaina 5.1. kotiottelulla viime kauden mestaria GFT:tä vastaan.