Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Suomen toivoma kesä- ja talviajoista luopuminen ei ole toteutumassa ensi vuonna – kellojen siirtely esillä EU-liikenneministerien kokouksessa alkuviikosta

Päätöstä kesä- ja talviajasta luopumisesta ei tehdä Euroopan unionissa näillä näkymin enää tämän vuoden aikana. –Se ei näytä mahdolliselta, vaan asian käsittelyä jatketaan myös ensi vuoden puolella, arvioi yksikön johtaja Elina Thorström liikenneministeriöstä. Hanketta ei kuitenkaan ole kokonaan kuopattu, vaan unionin jäsenmaille annetaan todennäköisesti lisää aikaa komission esityksen sulatteluun. Aikakysymys on jäsenmaiden liikenneministerien kokouksen asialistalla alkuviikosta. Suomi etenisi nopeasti EU-komission syyskuinen esitys kellojen siirtelyn lopettamisesta tehtiin poikkeuksellisen nopeasti. Komission tavoitteena oli, että viisareita olisi siirretty viimeisen kerran ensi vuonna. Suomi on Thorströmin mukaan ajanut asian ripeää etenemistä. Kesä- ja talviajasta luopumisesta on tehty kansalaisaloite, eduskunta on ehtinyt toivoa hallitukselta asian edistämistä ja suuren yleisön mielipidettäkin on kysytty. Otakantaa-palvelussa nyt syksyllä järjestettyyn kyselyyn tuli yhteensä arviolta 677 000 vastausta. Talviaikaa tai kesäaikaa kannattaneista noin 52 prosenttia kannatti talviaikaan ja noin 48 prosenttia kannatti kesäaikaan siirtymistä. –Mutta monissa jäsenmaissa kansallinen kannanmuodostus kesä- ja talviajasta luopumisesta on vielä kesken, Thorström kertoo. Uskottava näyttö puuttuu Osasta EU-maita on kuulunut arvostelua, että Eurooppaan voisi syntyä muutoksen jälkeen epäloogisia aikavyöhykkeitä. Muutama maa pohtii sitäkin, onko koko esitys lainkaan järkevä, kun nykyinen jako kesä- ja talviaikoihin sujuu hyvin. Politico -julkaisun mukaan ainakin Portugali, Kreikka ja Hollanti ovat suhtautuneet suunnitelmiin varauksella. EU-lähteiden mukaan nykyisen järjestelmän säilyttämistä tukevat maat perustelevat kantaansa lähinnä sillä, ettei ole olemassa uskottavaa näyttöä mahdollisista hyödyistä, joita aikamuutosten poistaminen voi aiheuttaa. Varsinkin lentoliikenne on ollut huolissaan nopeista muutoksista. Päätökselle on siksi harkittu 18 kuukauden varoaikaa. EU-direktiivi sitoo jäseniä Kellojen siirtelyä sitoo EU-direktiivi, jonka mukaan kaikkien EU-maiden on siirryttävä kesä- ja talviaikaan samana päivänä. EU-komissio järjesti kesällä kellojen siirtelystä verkkokyselyn. Peräti 4,6 miljoonaa ihmistä vastasi. Heistä 84 prosenttia halusi luopua siirtelystä. Suomessa on noudatettu kesäaikaa yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 lähtien. Nyt voimassa olevien säädösten perusteella kesäaika alkaa maaliskuun viimeisenä sunnuntaina kello 03.00, jolloin kelloa siirretään tunti eteenpäin. Kesäaika päättyy lokakuun viimeisenä sunnuntaina kello 04.00, jolloin kelloa siirretään tunti taaksepäin. Kesäajassa siis ollaan seitsemän kuukauden ajan ja normaali- eli talviajassa viisi kuukautta.