Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Lapsiperheet otettava Tampereen päätöksenteon ykköskohteeksi – 24-vuotiaat ovat nousseet kaupungin suurimmaksi ikäluokaksi

Tampereen suurimmaksi ikäluokaksi ovat nousseet 24-vuotiaat nuoret aikuiset. Lokakuussa uutiset kertoivat, että koko Suomen suurimmaksi ikäluokaksi nousivat taasen 55-vuotiaat ohi 70-vuotiaiden. Nuoret ikäluokat hallitsevat Tampereella tilastoja, koska täällä asuu lähes 60 000 opiskelijaa. 40 prosenttia tamperelaisista onkin 20–40-vuotiaita. Suomessa keskimäärin 20–40-vuotiaiden osuus on 25 prosenttia väestöstä. Nuoret ihmiset tuovat valtavasti mahdollisuuksia kaupunkiseudulle, mutta vieläkin turhan monelle Tampere on vain läpikulkupaikka. Yksi syy tähän on lapsiperheiden hankala asema kasvavassa kaupungissa. Maireat luvut nuoresta voimasta kätkevät taaksensa ikävän yksityiskohdan. Tuoreimmissa tilastoissa vuodelta 2016 kaupungin nettomuutto oli negatiivinen 0–6-vuotiaissa lapsissa ja 30–39-vuotiaissa aikuisissa sekä ammattiasemaltaan työllisissä ihmisissä. Lapsiperheitä lähti Tampereelta 220 lasta ja 474 aikuista enemmän kuin kaupunkiin tuli vuoden aikana. Pitkän ajan trendi kertoo olennaisen. Lapsellisten pariskuntien määrä on vuosituhannen alusta vähentynyt kaupungissa yli tuhannelle hengellä, vaikka samassa ajanjaksossa Tampereen asukasluku on kasvanut lähes 40 000 asukkaalla. Rakentamisratkaisut eivät ole suosineet, eivätkä vieläkään suosi nuoria lapsiperheitä. Uusien asuntojen omistajista monet ovat kaupunkiin muuttaneita eläkeläisiä, vanhempia pariskuntia tai erilaisia sijoittajia. Yli 5000 euron neliöltä maksaviin uudiskohteisiin työuriensa alussa olevat vanhemmat eivät usein edes saa lainaa. Tampereen nettomuuton lisäys tuli 15–24-vuotiasta opiskelijoista, yli 65-vuotiaista eläkeläisistä ja ammattiasemiltaan työttömistä. Lisäys näissä ryhmissä oli yhteensä 2 545 henkeä. Sama suuntaus on jatkunut. Vuonna 2017 Tampereella syntyi vuodessa 376 vauvaa enemmän kuin ihmisiä kuoli. Luonnollinen väestönlisäys Tampereella on lähes pysähtynyt. Kaupungin väestönlisäys on viime vuosina suurelta osin tullut tänne muuttaneista opiskelijoista, eläkeläisistä, työttömistä ja maahanmuuttajista. Vertailun vuoksi, Helsingin suurin ikäluokka ovat 28-vuotiaat. Voikin päätellä, että Tampereelle tullaan opiskelemaan, Helsinkiin aloittamaan työuraa. Tampereella ei ole varaa antaa näin suuren potentiaalin valua läpi. Kaupungin kannalta on tärkeää, että kaikkien lähitulevaisuuden ratkaisujen ykköskohteeksi otetaan nuoret lapsiperheet.