Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampereen raitiotien rakentaminen jatkuu talvella neljällä alueella – näin hanke etenee seuraavaksi

Tampereella on tähän mennessä valmistunut vajaat kuusi kilometriä raitiotien kaksoisraidetta. Osassa kaupunkia urakka on edennyt etuajassa. –Esimerkiksi Hämeenkadulla raidetta on asennettu enemmän kuin tälle vuodelle oli suunniteltu. Myös Sammonaukiolla haastavaksi tiedetty risteysalueen työmaa on edennyt arvioitua nopeammin, sanoo Raitiotieallianssin projektipäällikkö Mikko Nyhä . Raitiotieallianssin mukaan raitiotien ensimmäisestä osasta on marraskuun lopussa valmistunut 45 prosenttia, kun projektiin suunnitellusta ajasta on käytetty 43 prosenttia. Nyt työmaalla valmistaudutaan talveen esimerkiksi tekemällä päällystystöitä. Jouluna töissä on tauko, mutta työt jatkuvat jälleen tammikuun alussa. Talven ajaksi myös joitain liikennejärjestelyitä puretaan talven kunnossapidon ja liikenteen helpottamiseksi. Talvikaudella raitiotiehen liittyviä töitä tehdään keskustassa, Kalevassa, Hervannan valtaväylän alueella sekä Hervannassa. Raitiotieallianssi kertoi torstaina, miten työt etenevät talven aikana eri alueilla. Keskusta: Työmaalla tapahtuu paljon Itsenäisyydenkadulta Pyynikille Keskustassa ja Pyynikin suunnalla tapahtuu talven aikana paljon. Työt ulottuvat Pyynikintorilta aina Itsenäisyydenkadulle asti. Itsenäisyydenkadulla rautatietunnelin etelänpuoleinen aukko suljetaan joulukuussa liikenteeltä. Liikenne siirtyy kulkemaan tunnelin pohjoisaukkoon. Tunnelin eteläaukossa tehdään radan pohjia. Lisäksi tehdään tukimuuria. Itsenäisyydenkadulla rakennetaan myös sähkönsyöttöasemaa Tullintorin pysäköintihallin vieressä. Hämeenkadun itäpäässä bussit kulkevat nyt kadun keskialueella. Reunoilla jatketaan johto- ja putkisiirtoja. Lisäksi asennetaan pylväsperustuksia ja tehdään kasvualustaa kadunvarteen istutettaville puille. Koskikadun ja Pellavatehtaankadun välillä rakennetaan hulevesi- ja kaapelireittejä. Hatanpään valtatien ja Hämeenkadun liittymässä aloitetaan ensi vuoden alussa johto- ja putkilinjojen siirtoja. Keskustorilla rakennetaan Hämeenkadun ali kulkevia vesijohto- ja hulevesilinjoja. Hämeenkadulla Kuninkaankadun Aleksis Kiven kadun välillä tehdään talvena aikana yhdistettyjen sähkörata- ja valaisinpylväiden perustusten asennuksia sekä tulevien katupuiden kasvualustoja. Pyynikin suunnalla Pirkankadulla jatketaan vesijohto- ja jätevesilinjan töitä. Niitä tehdään Pyynikintorin ja Sepänkadun välisellä alueella. Lisäksi Mirkka Rekolan puistossa rakennetaan sähkönsyöttöasemaa. Kaleva: Helpotusta liikenteeseen Sammonkadulla Sammonaukiolla vahvistetaan loppuvuonna vielä tulevan radan ja risteysalueen pohjarakennetta rakentamalla aukiolle paalulaatta. Teiskontiellä puolestaan rakennetaan radan kiintoraidelaatan pohjia. Sammonkadulla on määrä saada kaikki risteysalueet liikenteen käyttöön vielä vuoden loppuun mennessä. Ennen sitä pitää saada valmiiksi kiintoraidelaattatyöt. Vuodenvaihteen jälkeen aloitetaan viemäritöitä Vieritiellä. Niiden on määrä kestää maaliskuulle. Rieväkadulla jatkuvat sähkönsyöttöaseman rakentamistyöt. Hervannan valtaväylä: Talvella tuodaan jo kiskoja odottamaan kesää Hervannan valtaväylän varrella asennetaan talven kuluessa sähköratapylväitä ja niiden varustuksia eli ajojohtimia ja ripustusorsia. Nämä työt tehdään osittain yöaikaan. Lisäksi jatketaan Hallilan sähkönsyöttöaseman varustelua ja julkisivun rakentamista. Talven aikana jatketaan radan rakennekerrosten sekä jalankulku- ja pyöräreittien rakentamista Hervannan valtaväylän eteläosassa Hallilan alueella. Lisäksi talven kuluessa valtaväylän varrelle tuodaan kiskoja. Niitä hitsataan pidemmiksi osuuksiksi ensi kesän kiskoasennuksia varten. Lisäksi valtaväylän varrella jatkuu läpi talven myös Hallinojan ratasillan valumuotin rakentaminen ja kannen raudoitus. Sillan valu on ensi keväänä. Hervanta: Maanrakennustöitä ja varikon valmistelua Hervannassa viimeistellään kauppakeskus Duon edustan kiveyksiä Insinöörinkadulla. Katuosuus Lindforsinkatu–Teekkarinkatu avataan liikenteelle ennen joulua. Tohtorinpuistossa puolestaan jatketaan Ramppipuiston ojan putkitustöitä sekä maaleikkauksia, louhintoja kerrosrakenteita. Lisäksi tehdään kiertotie Ruskontielle, johtosiirtoja ja siltakaivanto. Ruskontien ympäristössä aloitetaan Hervantajärven uuden asuntoalueen kunnallistekniikan sekä alikulkukäytävän rakentamistyöt sekä tehdään maanrakennustöitä tulevan Makkarajärvenkadun alueella. Hervannan sähkönsyöttöasemalla puolestaan tehdään sähköasennustöitä. Urakka jatkuu myös raitiovaunujen tulevalla varikolla. Varikon tontilla Hervannassa viimeistellään talven aikana maanrakennustöitä sekä putki, -johto- ja kaapelireittejä. Säilytyshallin sisällä on käynnissä ratalaattojen teko. Lisäksi hallissa tehdään talvella kiskotöitä sekä taloteknisiä asennuksia. Myös hallin lattia valetaan. Korjaamohallissa jatketaan elementtiasennuksia, vesikattotöitä, lattioiden tekoa sekä sadevesiviemäröintejä ja ilmanvaihtoasennuksia.