Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Deutsche Bankin pääkonttori ratsattu Frankfurtissa – pankin osake painuu

Saksalaisen Deutsche Bankin pääkonttori on ratsattu Frankfurtissa osana rahanpesuepäilyyn liittyvää tutkintaa, Bloomberg kertoo. Tutkinnan pääkohteena on kaksi pankin työntekijää. Tutkinnassa kerrotaan olevan mukana kaikkiaan 170 poliisia ja muuta viranomaista. Epäily liittyy muutaman vuoden takaiseen Panaman paperit -tietovuotoon. Deutschen tilejä on viranomaisten mukaan saatettu käyttää rahanpesuun. Pankki on syyttäjien mukaan myös avustanut asiakkaitaan välttämään veroja ja perustamaan yhtiöitä veroparatiiseissa. Tutkinnalla ei ole linkkiä laajaan Danske Bankia koskevaan rahanpesuepäilyyn. Deutsche Bank kertoo toimivansa asiassa yhteistyössä viranomaisten kanssa. Pankin osake painui uutisen jälkeen noin viiden prosentin alamäkeen. Kello 12 jälkeen Suomen aikaa osaketta vaihdettiin 3,2 prosenttia miinuksella. Deutsche Bank on joutunut maksamaan finanssikriisin jälkeen sakkoina ja sovittelurahoina noin 15 miljardia euroa. Kyse on ollut ennen kaikkea Yhdysvalloissa päätetyistä korvauksista, jotka liittyvät maan asuntomarkkinoiden lainakriisiin.