Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Olli Jalosen urasta olisi tullut erilainen ilman kohtalokasta Saint Helenan matkaa vuonna 1989 – Pääsy kuninkaallisen postilaivan kyytiin vaati kuukausien odotuksen

Eihän kravattia ole kaulassa? Joutava kysymys pomppaa aivoihin samalla hetkellä, kun Suomen kansallisteatterissa kajahtaa kaunokirjallisuus-Finlandian voittajan nimi: Olli Jalonen . Jo toisen kerran Finlandia-palkinnon nappaava 64-vuotias kirjailija Hämeenlinnasta vieroksuu solmioita. Siihen on syynsä – kuten elämässä aina kaikkeen on. Esikoisromaaninsa aikoihin 1970-luvun lopulla Jalonen paiski töitä Indonesian Helsingin-lähetystössä. Korkea virkailija, entinen upseeri, tarkisti joka aamu, että Jalosen kravatti oli suorassa. Vähemmästäkin jää jälkiä. Jalonen on ottanut urallaan vastaan poikkeuksellisen määrän palkintoja. Niiden joukossa tammikuussa 1991 Finlandian romaanista Isäksi ja tyttäreksi . Aina pikkutakissa, ilman solmiota. Kohtalokas Saint Helena Jokaisella hetkellä on historiansa. Usein etäällä, vuosikymmenien takana. Tämän salamavalojen kirkastaman päivän juuret kiemurtavat Olli Jalosen lapsuuteen asti. Poika rakasti lukemista, tutkimusmatkoja ja taivaan tähtiä. Mutta myös Afrikan tähteä . Peli oli hieno. Ja siinä oli Saint Helenan saari. Nyt Finlandialla palkittu romaani Taivaanpallo sijoittuu yli kolmen vuosisadan taakse. Näyttämöinä ovat Lontoo ja juuri tuo tyrskyjen saartama pläntti, jolle jokainen suomalainen on kehnolla tuurilla jumittunut. Oikeasti Jalonen painoi saappaansa Saint Helenan kamaralle vuonna 1989. Pääsy kuninkaallisen postilaivan kyytiin vaati kuukausien jonotuksen. Perillä odotti se mikä pitikin, täysi eristys ulkomaailmasta. Sieluun syttyi tuoreita kuvia ja aihioita tuleviin teoksiin. Romaani 14 solmua Greenwichiin on yksi reissun seurauksista. Se ilmestyi 2008 ja nousi Finlandia-ehdokkaaksi, jolle vedonlyöntitoimistot povasivat voittoa. Saint Helena -kokemuksen historialliset virikkeet muhivat kirjailijan päässä aina tähän vuoteen ja Taivaanpalloon asti. Sukeutui tarina 1600-luvun pojasta, joka rakastaa valistusta ja tähtitarhojen ihmeitä samalla palolla kuin kirjailija itse aikoinaan Hämeen taivaan alla. Jalonen myöntää, että urasta olisi tullut aika erilainen, jos Saint Helenan matka olisi jäänyt tekemättä. –Asiat ovat pienestä kiinni. Ihmisen mieli on outo ja arvaamaton, ja kaikki tallentuu. Ensimmäinen ehdokkuus hämmensi Olli Jalosella on nyt tasavallan ylivoimaisin Finlandia-kokemus: viiden ehdokkuuden ja kahden voiton lisäksi hän tietää myös sen, miltä tuntuu istua palkintoraadissa. Jalosen Finlandia-historian omalaatuisin hetki sattui varhain – ja tämäkin tarina sivuaa Saint Helenaa. Kirjailija oli juuri palannut Suomeen, kun korviin kantautui radiouutinen vuoden 1989 kirjakisan ehdokkaista. Nimiä, nimiä. Sitten joku "Lauri Jalonen". Kirjailija muistaa syvän hämmennyksen, "mielen pyörremyrskyn". Vartin päästä puhelin lopulta soi. Kävi ilmi, että uutiseen oli lipsahtanut nimivirhe. Olli Jalonen ja romaani Johan ja Johan olivat kuin olivatkin mukana finaalissa. Kutsua ehdokkaiden julkistukseen ei ollut näkynyt. Miehen arveltiin yhä olevan valtamerten takana, jumalan selän tuolla puolen. –Lopulta tilanne oli oikein hieno. Selvisin ehdokkuuden kommervenkeistä kuin koira veräjästä. Kilpailu ei enää stressaa Jalonen on onnistunut ottamaan terveellistä etäisyyttä Finlandia-tohinaan. Palkinto lähes 28 vuotta sitten hitusen säikäytti. Kirjailija pelkäsi, että työrauha kaikkoaa. Pahin metakka oli kuitenkin ohi parissa kuukaudessa. Voitto ei lopulta ollut niin paha juttu kuin itseään sosiaalisesti lahjattomana pitävä mies ounasteli. Tänä syksynä iskenyt viides ehdokkuus ei enää häirinnyt Jalosen työrytmiä tai sekoittanut kirjailijan jo muutenkin värikästä unimaailmaa. Hän tietää, että monelle kollegalle kirjasyksy on viheliäistä aikaa. Vuosia synnytettyyn teokseen latautuu odotuksia ja haaveita. On mahdollisuus stressata ihan hirveästi. Jalosen mielestä Finlandia on palkinto, ei kilpailu. –Kaiken maailman vedonlyönnit luovat vääristyneen mielikuvan hevoskilpailusta, jossa juostaan samaa uraa verisesti muita vastaan. Kirjailija tietää, että pyörityksen kestää. Samalla hän tietää, että paluu arkeen on aikanaan helpotus. –Isoin onni on omassa hiljaisessa työssä ja säännöllisessä, jokapäiväisessä kirjoittamisessa. Niistä saan suurimman nautinnon. Pohjois-Korea jäi kummittelemaan Kirjailijoilla on tapansa. Jalosen tapana on vaieta keskeneräisistä töistä. Niistä hän ei hiisku medialle, ei edes vaimolleen, kirjailija Riitta Jaloselle . Joskus puheissa saattaa vilahtaa aihe, josta mies mielellään vielä kirjoittaisi. Yksi sellainen on Pohjois-Korea. Selitys löytyy taas vuosikymmenten takaa. Jalonen on seurannut maan tapahtumia siitä asti, kun vieraili paikan päällä vuonna 1987 ja päätyi kättelemään itseään Kim Il-sungia , hallitsijasuvun kantaisää. Eristäytynyt diktatuuri oli siinä määrin tyrmistyttävä kokemus, ettei se ole antanut rauhaa vieläkään. Entä mikä voisi olla kirjailijan tavoite kahden Finlandia-palkinnon jälkeen? Kolmas Finlandia? –Eiköhän tässä nyt ole ehdokkuus- ja palkintokiintiöt täynnä aika pitkälle, huvittunut Jalonen arvelee. Hän uskoo että jännittämisen voi nyt lopettaa. –Ellen sitten kirjoita yli 85-vuotiaaksi...