Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Lapsiasiavaltuutettu vaatii lisää turvakotipaikkoja ja poliisille voimavaroja päihtyneiden kaitsemiseen – "Anniskeluaikojen pidentäminen näkyy tässä suoraan"

Hallituksen esitykseen vuoden 2019 valtion talousarvioksi on lisättävä turvakotipaikkoja ja poliisille on annettava voimavaroja päihtyneiden henkilöiden kaitsemiseen. Näin vaatii lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila . Hän pohjaa vaateensa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viime viikolla julkistamiin alkoholitilastoihin, jotka osoittavat alkoholikulutuksen kääntyneen nousuun kuluvan vuoden tammi-elokuussa. –Vuodesta 2008 alkanut myönteinen kehitys näyttää taittuneen. Jo ennen alkoholilain uudistamista vuoden 2017 keväällä tehty Kouluterveyskysely osoitti 8. ja 9. luokan oppilaiden kuukausittaisen ja viikoittaisen alkoholinkäytön kääntyneen kasvuun. Samaan aikaan lasten kiireelliset sijoitukset ovat kasvaneet, vuonna 2017 kasvua edelliseen vuoteen oli 15 prosenttia, Kurttila selvittää. Lapsiasiavaltuutetun mukaan hallituksen on valmisteltava suunnitelma, miten Euroopan neuvoston asettama asukaslukuun perustuva tavoite 500 turvakotipaikasta aiotaan Suomessa saavuttaa. Suomessa on tällä hetkellä alle 200 turvakotipaikkaa. Käytännössä perheet eivät saa koko valtakunnassa tarvitsemaansa apua ajoissa ja riittävän läheltä. Poliitikot vastuuta vailla Eduskunnan päätökset ovat Kurttilan mukaan olleet vastuuta vailla ja valtion ensi vuoden talousarvion arvioluvut kulutuksesta ovat vähintään erikoisia. Esimerkkinä tästä hän käyttää talousarviossa elintapojen kehitystä kuvaavaa indikaattoria ”tosihumalaan vähintään kuukausittain juovat nuoret”. Kyseisen indikaattorin toteutuma vuonna 2017 on 10,2 prosenttia, mutta arviot vuodelle 2018 ja vuodelle 2019 ovat 10 prosenttia. –On vaikea käsittää, mihin hallituksen arvio suunnasta perustuu. Luvut ovat käytännössä puhdas poliittinen arvaus, lapsiasiavaltuutettu Kurttila toteaa tiedotteessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alustavien tulosten perusteella alkoholin myynti lisääntyi erityisesti päivittäistavarakaupassa, jossa alkoholia myytiin sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna 5,9 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. Kokonaisuudessaan vähittäis- ja anniskelumyynti kasvoi Kurttilan mukaan Suomessa 1,1 prosenttia. –Tilanteeseen on herättävä. Poliisin hälytystehtävät päihtyneiden henkilöiden osalta ovat kasvaneet voimakkaasti alkuvuonna, anniskeluaikojen pidentäminen näkyy tässä suoraan. Maan hallituksen ja eduskunnan on kannettava muutoksesta vastuu, hän summaa.