Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ravintolayrittäjäksi voi ryhtyä kylmiltään ja menestyä – "Minä selvisin, vaikka päällä oli avioerokriisi ja uuden opettelu"

Tampereen Kauppahallin Vestassa on tiivis kanta-asiakkaiden joukko. Pöytiä on niin vähän, että välillä testataan tamperelaisten sosiaalisuutta, sillä saattaa joutua istumaan vieraisiin pöytiin. Kauppahallin Vestan yrittäjä Khabat Mahmudamin , suomalaisittain Taisto, on poikansa Niman kanssa onnistunut luomaan pikkuravintolastaan ystävällisen nuotiopiirin, jossa kanta-asiakkaista on tullut kasvotuttuja toisilleen. Vanha rouva Anna Salenius käy joka päivä, ja jos hän ei pääse, hän ilmoittaa siitä. –Lempiruokani on broiler-kasvis-pata. Se on hyvin maustettua, ja riisi on niin hyvää, hän kehuu ja lisää vielä, että Nima on hallin toiseksi nopein tyyppi. Vesta on todella pieni, joten suomalaisten sosiaalisuutta testataan sillä, että pakosta joskus joutuu vieraiden ihmisen pöytiin. Lounasaika kello yhdestätoista kahteen on kiireinen. Olen ylpeä lapsistani Tämä on myös tarina selviytymisestä. Khabat Mahmudamin ryhtyi ravintolayrittäjäksi ilman koulutusta, kokemusta – siis kylmiltään. Toki hän ruokaa osasi laittaa. Hän muutti Suomeen 3. syyskuuta vuonna 1993. Aikaisemmassa elämässään hän oli parturi-kampaaja, mutta siihen ammattiin ei silloin ollut tarjolla koulutusta Tampereella. Olisi pitänyt mennä kolmeksi kuukaudeksi Valkeakoskelle tai Helsinkiin. Ei ollut autoa, ja lapsista toinen oli vuoden vanha. Tämä oli mahdoton yhtälö. Hän kävi sen sijaan yrittäjäkurssin. –Olen onnellinen siitä, että Tarja Tamminen myi tämän paikan minulle ja opetti kuukauden verran, miten olla yrittäjä, mitä pitää huomioida ja kuinka tehdään savuporokeitto, lohikeitto ja makkarakeitto. Ne olivat minulle aivan vieraita ruokalajeja. Anna Salenius haluaa sanoa, että Khabatilla on fiksut lapset. Nima on ollut yläasteikäisestä asti apuna Vestassa. Tytär Mona on myös ollut töissä äidillään. Tätä nykyä hän on Finnairin lentoemäntä. –Minä selvisin, vaikka päällä oli avioerokriisi ja uuden opettelu. Ja lapset selvisivät. Olen heistä niin ylpeä, sanoo Khabat ja saa kyyneleet silmiinsä. Kuopiosta ja Ranskasta Keskiviikkoisin on lohisoppapäivä ja se houkuttelee väkeä kauempaakin. Khabat Mahmudamin tekee suomalaista ruokaa, mutta siinä on kurditatsilla. Moni on ilahtunut tästä mausteisuudesta. Lohisopassa on sitruunaa ja sitruunapippuria, mutta tietenkään kokki ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan. –Lohisoppaa käyvät yhdet kuopiolaiset syömässä joka kerta Tampereella käydessään. Yhdet ruokavieraat ovat Ranskasta. He ovat vuodessa viikon Suomessa ja käyvät syömässä joka päivä sen viikon aikana. He tuovat meille tuliaisiakin, kertoo Nima. –Harrastan edelleen netin selailua ja etsin kakkureseptejä, joita sitten kokeilen kanta-asiakkailla, sanoo Khabat. Joulukuun hitti on riisipuuro. Sitä odottavat hallilaiset ja muut. On ihme, miten Khabat mahtuu tekemään ruokaa ja leipomaan pikkukeittiössä. Osan kakuista hän tekeekin kotona. Taatelikakkua, tiikerikakkua ja muista maustekakkuja hän tekee myös tilauksesta niin paljon kuin pystyy. Ruokaa ostetaan myös ulos. –Olisin mielelläni hankkinut hallista isomman paikan ja etenkin keittiön, mutta se ei ole ollut vielä mahdollista. Minulla ei ole kellarissa tilaa, joten olemme sopeutuneet tähän. –Meillä ei ole Suomessa sukulaisia, joten olen kiitollinen siitä, että asiakkaista on tullut ystäviä, jotka tuovat syntymäpäivänä kukkia. Hyvin tuntuu Khabatkin muistavan asiakkaiden syntymäpäivät, sillä välillä hän rientää halaamaan vaaleaa naista. Anna Saleniuksellakin on kohta syntymäpäivä ja hän saa Khabatilta lahjan ja hänelle järjestetään pienet kekkerit. Vesta on samalla käytävällä kuin Laatuliha ja Nygren. Molemmista tulee raaka-aineita Vestaan. Aukioloajat: arkisin kello 8–16 ja lauantaisin kello 8–15. Aamiainen (puuro, leipä, keitetty kananmuna ja kahvi) maksaa 6,50. Lounaalla lämmin ruoka maksaa 9 euroa, kasviskeittoa on joka päivä ja se maksaa 7 euroa, toinen keitto on 8 euroa. Keittoa on normaaliannos ja pieni (pienikin on iso). Joka päivä on vaihtuva salaatti. Kaikkiin lounasvaihtoehtoihin kuuluu leipää vettä ja (itse tehtyä) kotikaljaa sekä kahvi. Vinkkaa Kummasta kuppilasta: Kummat kuppilat -juttusarja toimii lukijavinkkien varassa. Jos sinulle on mielessäsi jutun arvoinen kuppila, niin vinkkaa siitä paivi.vasara@aamulehti.fi.