Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Sotainvalidi Sakari Lahtinen, 95, on elänyt itsenäisessä Suomessa kaikkien tasavallan presidenttien aikana – Nyt hän sai kutsun Linnan juhliin

Haapamäellä asuva Sakari Lahtinen on elänyt kaikkien tasavallan presidenttien aikana itsenäisessä Suomessa. Viikon päästä torstaina Lahtinen pääsee tapaamaan heistä viimeisintä, presidentti Sauli Niinistöä , kun hän osallistuu itsenäisyyspäiväjuhliin Presidentinlinnaan. Kutsun saanut sotaveteraani on kohdannut tasavallan presidentin vain kerran aiemmin. –Joskus 1970-luvulla Urho Kekkonen kävi hiihtämässä Keuruu-Multia -laturetken. Saimme heidän seurueensa kiinni matkan aikana. Kekkonen sanoi meille, että "antakaa pojat mennä vaan.", Lahtinen nauraa. Presidentin kansliasta tullut kutsu kolahti Lahtisen postilaatikkoon perjantaina 9. marraskuuta. –Katsoin pitkään sitä kirjettä ja aukaisin sen sisällä. Sitten vasta ymmärsin, mistä on kyse, hän kertasi Kutsun syy juhliin on Lahtiselle yhtä aikaa iso yllätys ja kysymysmerkki. –Ei minulla ole aavistustakaan, miksi sellaisen sain. Saattaa olla, että yksi syy oli Haapamäen Suojalla pidetty Itsenäisyyden ensimmäisten mitalien 100-vuotisjuhla tai sitten veteraanijärjestöt ovat sitä puuhanneet. Ehkä syy minulle Linnassa selviää. Aiemmin en ole Presidentin linnassa ollut. Ensi töikseen Lahtisen piti ostaa pukukoodin mukaiset vaatteet juhliin; tumma puku sekä asukokonaisuuteen kuuluvat sininen kravatti sekä valkoinen kauluspaita. –Puvun kanssa pitää käyttää ansiomerkkejä, jotka minulle on myönnetty. Tilaisuuden juhlallisuuden arvostaminen lähtee ansiomerkeistä, Lahtinen sanoo. Kun hän oli mennyt vaatekauppaan ja kertonut, minkä vuoksi hän tarvitsee uusia vaatteita, oli miestä palveltu useamman myyjän voimin. Juhlat Presidentinlinnassa jännittävät Seuraavaksi täytyi hankkia henkilökortti, jolla hän pystyy todistamaan henkilöllisyytensä. Ajokortti ei presidentinkanslian mukaan kelpaa. –Ajokorttihan minulla olisi ollut, kun sen syyskuussa uusin. Seuraava uusiminen on vuonna 2023, jos täytän sata vuotta, hymyilee Lahtinen. Matka itsenäisyyspäiväjuhliin alkaa itsenäisyyspäivänä puolilta päivin. Lahtinen matkustaa poikansa Seppo Lahtisen kyydissä kanssa ensin Vantaalle pojanpoikansa luo, jonne saapuu Lahtisen toinen lapsenlapsi, juhlissa saattajana toimiva Mika Lahtinen . Veteraani myöntää hieman jännittävänsä linnanjuhlia. –Uskon, että se jännitys siitä hälvenee, kun pääsee Linnaan sisälle. Toivottavasti tulisi mahdollisuus päästä presidentin juttusille. Hän vaikuttaa varsin sopuisalta ja mukavalta keskustelijalta. Juhlien runsaisiin ruokapöytiin Lahtinen aikoo myös tutustua. Puheenaihe liinan kuuluisasta boolista saa hymyn kareen miehen kasvoille. –Saatan maistaa, katsotaan tilannetta sitten paikan päällä. Lahtisen pojanpoika Mika Lahtinen on hänkin ensimmäistä kertaa Presidentinlinnassa. Hän kertoo, ettei tilaisuus aiheuta jännitystä. –Olen siellä papan apuna, jos hän sitä tarvitsee. Frakki on jo hankittu. Muuten pidän matalaa profiilia; pappa on juhlakutsun ansainnut, Mika Lahtinen kertoo. Sakari Lahtisella ei ole suuria odotuksia juhlien suhteen. Kutsun hän on kokenut suurena kunnianosoituksena. –Toivottavasti pärjään terveyteni kanssa ja kaikki menisi hyvin. Haluan kiittää keuruulaisia veteraanijärjestöjä siitä työstä, mitä he ovat tehneet sotainvalidi- ja veteraanityössä meidän eteen. Veteraanien arvostus on kasvanut, aina ei ole arvostusta ei ole ollut.