Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Yhdistetyn maajoukkueen siivestä puuttuu noste: lentokeliä ei löytynyt Rukan maailmancupin joukkuekilvassa

Yhdistetyn maajoukkue etsiskeli onnistumatta lentokeliä myös Rukan maailmancupin joukkuekilpailussa. Nelimiehisestä joukkueesta vain Leevi Mutru venytteli vastustajien tasolle, ja Suomi joutuu hiihto-osuudelle lähes neljän ja puolen minuutin takamatkalta sijalla kahdeksan. Henkilökohtaisessa kilpailussa suomalaisista parhaiten onnistunut Mutru ponnisti joukkuekilpailussa 122 metriin. Hän sai mäkiosuudesta 19:nneksi parhaat pisteet. Nuorten maailmanmestari Arttu Mäkiaho pääsi 115,5 metriin, mutta kansallisesta ryhmästä viestiin poimittu Atte Kettunen ja lajin suomalaisässänä Rukan kisoihin lähtenyt Ilkka Herola jäivät alle sadan metrin. –  Ihmeellistä. Ei ole tullut miesmuistiin noin huonoja hyppyjä, Herola ällisteli romahdustaan. – Jostain syystä en ole nyt valmis mäkeen. Tuntuu, että olisin tarvinnut täällä enemmän harjoitushyppyjä. Myös Mäkiaho koki, ettei hän ollut ohkaisella hyppyrutiinilla valmis vaikeisiin oloihin Rukan suurmäessä. –  Ei ole itseluottamusta. Hyppyyn tuli ylimääräistä puristusta, Mäkiaho tunnusti. Mäkiaho jäi henkilökohtaisessa kilpailussa niukasti maailmancupin pisteiltä, kun hiihtokaan ei ole terävimmillään. –  Keho tarvitsee sairastelun jäljiltä kovia startteja, Mäkiaho arveli. Minuuttitolkulla kirittävää Kettunen kutsuttiin tuuraajaksi, kun polvivavasta toipuva Eero Hirvonen rääkkäsi jalkaansa vain Rukan henkilökohtaisessa kilpailussa. Nuori mies totesi, ettei taso tahdo vielä riittää maailman huippujen joukossa. –  Kutsu viestiin tuli illalla pienenä yllätyksenä. On kunnia päästä mukaan, mutta vähän on sellainen tunne, etten ole valmis tälle tasolle, Kettunen kertoi. Mäessä Kettunen ponnisti 99,5 metriin. Henkilökohtaisen kilpailun hiihdosta hänellä oli hyvä tuntuma. –  Se oli uran paras hiihto toistaiseksi, vaikka aikalailla pannutin siinä lopussa, Kettunen arvioi. Mutru oli mäessä paras suomalainen kuten henkilökohtaisessa kisassa, mutta hänkään ei ollut aivan tyytyväinen. –  Oli jäkitystä ylämäessä, eikä ponnistus lähtenyt puhtaasti keulaa vasten, Mutru arvosteli suoritustaan. –  Olisi saanut olla enempi rentoutta mukana, sillä lisämetrejä oli nyt tarjolla. Yli neljän minuutin ero keulaan on karu. Suomalaiset saivat jonkinlaiseksi kirittäjäksi Ranskan, joka säntäisee matkaan 13 minuuttia ennen suomalaisia. –  Kirittävää jäi minuuttitolkulla, Mutru tiivisti tilanteen. Yhdistetyn 4x5 kilometrin viesti alkaa kello 16.