Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mänttä-Vilppulan ulosajo vaati kuolonuhrin: Tieltä suistuneen onnettomuusauton kyydissä oli kolme miestä, auto pakeni poliisia

Mänttä-Vilppulassa lauantai-iltana tapahtunut liikenneonnettomuus on vaatinut yhden kuolonuhrin. Vuonna 1975 syntynyt vilppulalainen mies menehtyi ulosajossa saamiinsa vammoihin sairaalassa. Autossa oli hänen lisäkseen kaksi muuta miestä: vuonna 1989 syntynyt vilppulalainen mies sekä vuonna 1997 syntynyt mänttävilppulalainen mies, jonka epäillään kuljettaneen autoa. Muut autossa olleet miehet ovat edelleen sairaalassa hoidettavana. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,35 promillea eli alle rattijuopumuksen rajan. Hänen epäillään kuitenkin olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lääkärihelikopteri laskeutuu onnettomuuspaikalle: Auto ajoi pakoon poliisia Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisipartio sai hätäkeskuksesta tehtäväkseen tarkistaa henkilöauton, joka oli tulossa Jämsän suunnasta kohden Mänttää. Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Veli-Pekka Välisaari kertoo, että onnettomuuteen joutunut auto lähti voimakkaasti kiihdyttämään, kun poliisiauto tuli sitä vastaan. Poliisiauto käänsi ympäri ja lähti seuraamaan autoa, mutta sillä ei kuitenkaan ollut päällä hälytys- tai pysäytysvaloja. Kun poliisiauto saapui mäennyppylälle, jonka jälkeen tie kaartui vasemmalle, se näki tiessä suistumisjälkiä. Partio löysi auton ajautuneena ulos tieltä mäennyppylän jälkeen vasemmalle kaartuvan mutkan jälkeen vasemmalla puolella ojassa. Onnettomuus tapahtui tiellä 56 Mustalahdella, noin puolitoista kilometriä Runttimäeltä Mäntän suuntaan. –Tien pinta oli jäinen ja alustavien tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että autolla oli reippaasti nopeutta. Poliisi tekee sunnuntaina onnettomuuspaikalla tarkempaa tutkintaa. Tapahtumapaikalle saapui lauantai-iltana useita poliisipartioita sekä pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä sekä helikopteri. Paikalla lauantai-iltana olleen Alma Median toimittajan Jyrki Pönkän mukaan onnettomuuspaikalla oli kymmenkunta hälytysajoneuvoa. Paikalle saapui myös lääkärihelikopteri, joka poistui hieman ennen kello kymmentä. Pönkän mukaan tie oli eristetty noin 200 metrin alueelta, eikä onnettomuuteen osallisina ollutta autoa näkynyt hälytysajoneuvojen keskeltä. Poliisin mukaan tapahtumapaikalla tie oli jäinen. Nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Alustavien tutkimusten perusteella poliisi epäilee ulosajon syyksi liian suurta tilannenopeutta sekä tien liukkautta. Tie oli puolentoista tunnin ajan kokonaan suljettu, minkä jälkeen toinen kaista avattiin liikenteelle. Kokonaan tilanne oli ohitse vasta puoli kahdentoista aikaan illalla. Ilmoitus onnettomuudesta tuli kello 20.14 lauantai-iltana. Uutista on päivitetty 25.11. 2018 kello 9.15 rikoskomisarion haastattelulla. Uutista on päivitetty 25.11. kello 10.15 tiedolla siitä, että onnettomuus vaati kuolonuhrin. Täsmennys 25.11.2018 kello 10.22 onnettomuusautossa olleiden miesten kotikuntiin: Mänttä-Vilppulan kunnassa Mäntän puolella asuvaa kutsutaan mänttävilppulalaiseksi ja Vilppulan puolella asuvaa vilppulalaiseksi.