Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Miksi perheenäiti surmasi? Jessica Biel äitinä huokuu ahdistusta

Syntinen ★★★★ Syntinen alkaa erittäin tehokkaasti. Hetki seurataan aivan tavallisenoloisen perheen elämää. Perheenäiti Cora, mies Mason ja heidän taaperonsa viettävät rentoa rantapäivää, kun Cora yhtäkkiä saa väkivaltaisen kohtauksen ja surmaa raa'asti tuntemattoman miehen. Kahdeksan jakson ajan selvitetään, että miksi. Cora on itsekin ymmällään. Hän tunnustaa teon, muttei osaa kertoa motiivia. Kysymyksiä riittää. Tunsiko hän sittenkin miehen? Peitteleekö hän jotain? Mitä Coran menneisyydessä on oikein tapahtunut? Vain suurta tuskaa henkivät katseet kertovat, että vaikka ulkoisesti kaikki on näyttänyt olevan hyvin, Coran sisällä on jotain. Katsojalle näytetään takaumia lapsuudesta ja nuoruudesta. Menneisyydestä alkaa paljastua kummallisia asioita. Poliisi ratkoo tapausta myös hypnoosin avulla. Kuva täydentyy muun muassa ahdasmielisellä perheellä ja heräävällä seksuaalisuudella. Tarina kuvaa myös aviomiehen epätoivoisia yrityksiä selvittää, kuka hänen vaimonsa oikein on. Perustuu Hammesfahrin romaaniin Petra Hammesfahrin romaaniin perustuva jännitysdraama on vangitseva. Se pitää katsojan otteessaan poikkeuksellisen tehokkaasti. Mysteeri on monisäikeinen, mutta tarina silti eheä. Hahmot ovat kiinnostavia. Bill Pullman esittää inhimillistä etsivää, jolla itselläänkin on normaalia rikossarjan poliisia kovempia ongelmia. Pullman muuten oli juuri se Hollywood-näyttelijä, joka aiemmin syksyllä suitsutti suomalaissarja Sorjosta keskusteluohjelmassa. Jessica Biel surmaäitinä huokuu aitoa ahdistusta. Mutta miksi kummassa roolihahmon iäksi kerrotaan 28 vuotta, kun näyttelijä näyttää 36-vuotiaalta, joka hän oikeastikin on? TV1 sunnuntai 25.11. klo 22.05 Mysteeri on…monisäikeinen,…mutta tarina eheä. Jessica Biel roolissaan…surmaäitinä…huokuu aitoa ahdistusta.