Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Huippu-urheilua vai turhaa teatteria? Konkaritähdet Tiger Woods ja Phil Mickelson kohtaavat poikkeuksellisessa ja rahakkaassa golfkisassa Las Vegasissa

Las Vegasissa nähdään perjantaina erikoislaatuinen urheilutapahtuma. Golfin supertähtiin kuuluvat Tiger Woods , 42, ja Phil Mickelson , 48, kohtaavat ainutkertaisessa, yhden kierroksen mittaisessa ottelussa, jonka voittaja saa palkinnoksi 9 miljoonaa dollaria. Kahden konkarin kohtaaminen on jakanut mielipiteitä. Vaikka miehet toisaalta ovat pitkäaikaisia kilpailijoita, on molempien ura ollut jo pidempään laskusuunnassa. 2000-luvun alkuvuosina Woods ja Mickelson taistelivat usein tiukasti keskenään major-voitoista, ja heidän keskinäiset välinsä olivat varsin viileät. Nyttemmin miesten välit ovat lämmenneet ja he pelaavatkin usein harjoituskierroksia kahdestaan. Suurin jännite kilpakumppanusten väliltä näyttäisikin jo kadonneen. –Jos he olisivat tehneet tämän 15 vuotta sitten, se olisi ollut hienoa. Mutta nyt se ei ihan osu maaliin, sanoi nykyhetken suurimpiin tähtiin lukeutuva pohjoisirlantilainen Rory McIlroy . Mediassa ottelu on lytätty vieläkin tiukemmin. –Tämä ei ole golfia. Tämä on vaudeville-teatteria. Se on vain näytös, jossa kaksi keski-ikäistä pelaajaa yrittää tienata paljon rahaa tekemättä juuri mitään, kirjoitti Cincinnati Enquirer -lehden urheilukolumnisti Paul Daugherty . Keskinäinen vedonlyönti alkoi jo Ottelu pelataan Shadow Creekin golfkentällä, ja se poikkeaa monella tavalla tavanomaisista golfturnauksista. Tv-katsojille tarjotaan esimerkiksi lennokkikamerakulmia, ja Woods ja Mickelson mailapoikineen on varustettu mikrofoneilla. Vaikka palkintopotti on muhkea, Mickelson ja Woods ovat jo aloittaneet keskinäisen vedonlyönnin omilla rahoillaan. Miehet löivät 200  000 dollarista vetoa siitä, pystyykö Mickelson tekemään birdien ensimmäisellä reiällä. Woodsin ja Mickelsonin yhteisessä lehdistötilaisuudessa tällä viikolla todellista jännitettä oli vaikea havaita. Miehet asetettiin nyrkkeilytyyliin seisomaan kasvot toisiaan vasten, mutta vain muutaman sekunnin poseerauksen jälkeen he repesivät nauramaan. Mickelson kuitenkin vakuuttaa, ettei ota ottelua kevyesti. –En vain halua hävitä hänelle ja antaa hänelle sitä iloa. Mahdollisuus kerskailla tällä on vielä tärkeämpää kuin raha, Mickelson sanoi. –Minulle on erittäin kurjaa hävitä. Varmistan, että hän ei koskaan unohda sitä. Myös hiljattain paluun kentille pitkän loukkaantumistauon jälkeen tehnyt Woods iloitsi mahdollisuudesta kilpailla Mickelsonia vastaan. –Olemme kisanneet kahden vuosikymmenen ajan. Minulla oli ikävä kilpailemista ja Philiä vastaan pelaamista, Woods sanoi. Miesten tiukassa keskinäisessä kamppailussa Woods on useimmiten ollut niskan päällä. Woodsilla on 14 major-voittoa, Mickelsonilla viisi. Woods on viettänyt maailmanlistan ykkösenä 683 viikkoa, Mickelson ei yhtäkään. Molempien miesten ura on kääntynyt tänä vuonna jälleen nousuvireeseen, kun sekä Woods että Mickelson palasivat PGA-kiertueella voittajiksi pitkästä aikaa.