Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Ikea aloittaa Suomessa yt-neuvottelut

Ikea Suomi aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enimmillään 33 ihmisen irtisanomiseen. Yritys uudistaa organisaatiotaan ja poistaa päällekkäisyyksiä niin, että kahden vuoden aikana kaikkiaan 160 ikealaisen työtehtävä muuttuu. Yritys ei ole kertonut, tuleeko niitä koskevia uusia yt-neuvotteluja myöhemmin. Nyt alkavat yt-neuvottelut koskevat töitä Espoon palvelutoimistossa, logistiikassa, henkilöstöhallinnossa ja kiinteistöosastolla sekä yksiköiden henkilöstöosastoilla. Tavaratalojen myyjiä organisaatiouudistus ei koske. Koko kansainvälinen Ikea käy läpi organisaatiouudistusta. Ikean asiakkaiden verkkokaupassa tekemät ostokset ovat kolminkertaistuneet viidessä vuodessa, ja osuus kasvaa edelleen. Yhtiö avaa maailmalla uusia myymälöitä kaupunkien keskuksiin ja kauppakeskuksiin. –Tarkoitus on, että globaalisti noin 30 tällaista uutta kohtaamispistettä syntyy eri kaupunkeihin. Suomessa tutkimme Helsingin kaupungin kanssa Koivusaaren suunnitteluvarauksen eri vaihtoehtoja, Ikea Suomen maajohtaja Timo Hulmi sanoo. Financial Times kertoo, että Ikea aikoo kolmessa vuodessa investoida 5,8 miljardia euroa kiinteistöihin, vaikka verkkokaupan osuus myynnistä kasvaa. Suomessa Ikealla on tavaroiden noutopaikka sekä pieni esittelymyymälä Jyväskylässä. Tavaratalot ovat Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa. Ikealla on Suomessa 1 675 työntekijää.