Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampereen Kotilinnasäätiön koko hallitus vaihtoon, uusi puheenjohtaja on juristi Matti Järventie – "Voimme nyt lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä"

Rikosepäilyiden vuoksi ryvettyneen Tampereen Kotilinnasäätiön hallitus vaihtuu kokonaan. Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto valitsi tiistain kokouksessaan uuteen hallitukseen viisi jäsentä toimikaudeksi 2019–2022. Kaksi asukasedustajaa nimetään myöhemmin. Uuden hallituksen puheenjohtajana toimii juristi Matti Järventie , 68, joka teki työuransa Tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työnantajaliiton toimitusjohtajana. Ennen eläkkeelle jäämistään Järventie toimi Tampereen seurakuntien hallintopäällikkönä. Hallituksen muut jäsenet ovat Jarmo Paananen , Hannu Järvi , Eija Vartila ja Kirsikka Siik . Puhtaalta pöydältä Järventie sanoo tarttuvansa puheenjohtajan tehtävään hyvillä mielin. –Hallitus on nyt kokonaan uusittu ja voimme lähteä liikkeelle puhtaalta pöydältä ilman mitään rasitteita. Toiminnanjohtajan asia on vielä kesken, mutta ymmärtääkseni vanha hallitus käsittelee sen. Atanas Aleksovskia (sd.) epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajana. Aleksovski on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Kotilinnasäätiön uuden hallituksen toimikausi alkaa vasta vuoden 2019 alusta. –Ellei asia ole siihen mennessä ratkennut, niin tietysti se sitten tulee meidän syliimme. Näin juristina olen kuitenkin sitä mieltä, että pelkkä epäilys ei riitä työsuhteen päättämiseen. Se on sitten eri asia, jos tulee tuomio ja mitä sitten tapahtuu. Rikostutkinnan kohteena oli myös muita Kotilinnasäätiön hallituksen jäseniä, mutta heidän osaltaan epäilykset raukesivat. Ainoastaan Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajaa Atanas Aleksovskia vastaan on nostettu syyte luottamusaseman väärinkäytöstä. Taustalla tonttikaupat Rikossyytteen taustalla olivat tonttikaupat. Kotilinnasäätiö vuokrasi Muotialantiellä sijaitsevan tontin Tampereen kaupungilta marraskuussa 2016. Tammikuussa 2017 Kotilinnasäätiö perusti Asunto Oy Tampereen Nekalanpuiston ja siirsi tontin vuokraoikeuden sen nimiin. Maaliskuussa 2017 Lehto Groupiin kuuluva Rakennuskartio osti Asunto Oy Tampereen Nekalanpuiston osakekannan. Kaupassa tontti siirtyi rakentamattomana eteenpäin vastoin säätiön ja kaupungin välistä sopimusta. Tampereen kaupunki määräsi Kotilinnasäätiölle sopimussakon, jota on sittemmin soviteltu. Säätiön hallituksessa ovat toimikaudella 2015–2018 toimineet Timo P. Nieminen (kok., hallituksen puheenjohtaja), Jarkko Auvinen (sd., varapuheenjohtaja), Terttu Koskela (vas.), Riitta Koskinen (kok.), Satu Sipilä (kd.), Perttu Jussila (vihr., 2018) ja Maire Martikainen (vihr., 2015–17). Hallituksen jäsenet luottivat Atanas Aleksovskilta saamaansa selvitykseen, vaikka todellisuudessa kaupunki ei ollut antanut suostumusta vuokraoikeuden siirtoon.