Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Cargotec investoi 32 miljoonaa euroa digikehitykseen – uusi yksikkö tuo parikymmentä työpaikkaa Tampereelle

Cargotec kertoi tiistaina investoivansa 32 miljoonaa euroa digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen ja perustavansa Tampereelle uuden osaamiskeskuksen. Yrityksellä on ennestään Ruskossa teknologia- ja osaamiskeskus, jonne myös uusi yksikkö sijoittuu. Yhtiö toimittaa lastin- ja kuormien käsittelyn laitteita ja ratkaisuja, joita käytetään muun muassa satamissa. Sen liiketoiminta-alueita ovat Kalmar, Hiab ja MacGregor. Viestintäpäällikkö Martti Henttunen sanoo, että vielä on liian aikaista sanoa, kuinka suuri osa euroista tulee Tampereelle. Uusia työpaikkoja syntyy parikymmentä. Uutta yksikköä johtaa Tommi Pettersson, joka nyt vastaa Kalmarin ohjelmisto ja automaatiokehityksestä. Uuden yksikön odotetaan olevan toiminnassa kesäkuun lopussa 2019. Käytännössä investoinnilla kehitetään uusia teknologioita, olemassa olevien kehittämistä. Investoinnin tavoitteena on varmistaa digitaalisen liiketoiminnan kasvu. Uusi yksikkö toimii läheisessä yhteistyössä Cargotecin liiketoiminta-alueiden kanssa.