Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Seurakunnan työntekijänä esiintynyt huijari sai tuhansien eurojen arvosta rakennustarvikkeita ja nyt uhkasi lähteä kaivinkone Ylöjärvellä – kiinteistönhuoltajan valppaus esti rikoksen

Tampereen seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkönä esiintynyt sai haltuunsa huomattavan määrän rakennustarvikkeita elokuussa. Nyt sama huijari yritti anastaa Avant-kaivinkoneen, mutta seurakunnan leirikeskuksen työntekijän valppaus jätti aikeet yritykseksi. Tutkinnanjohtaja Anssi Köykkä kertoo, että Avant-kaivuri oli tilattu Ylöjärvellä sijaitsevan Rajalan leirikeskuksen pihaan tiistaiaamuksi. –Koneita vuokraavalle yrittäjälle oli soitettu maanantaina. Soittaja oli esitellyt itsensä seurakunnan kiinteistöpäälliköksi, Köykkä kertoo. Yrittäjä oli toimittanut Avantin paikalle jo maanantai-iltana. Leirikeskuksen kiinteistönhuoltaja oli ihmetellyt kaivinkoneen ilmestymistä ja ilmoittanut, ettei konetta oltu tilattu. Kaivinkoneita vuokraava yrittäjä oli yrittänyt tavoittaa tilaajaa, mutta tämä ei ollut vastannut puhelimeen. Hetken päästä tilaaja oli soittanut takaisin. –Silloin tämän kiinteistönpäällikön, jona esiinnyttiin, tunteva leirikeskuksen kiinteistönhuoltaja oli ottanut puhelimen. Luurissa ei kuitenkaan ollut enää puhuttu mitään. Onnistui anastamaan rakennustarvikkeita Samaan leirikeskukseen tilattiin 9. elokuuta rakennustarvikkeita paikallisesta rautakaupasta. Tilaaja oli silloinkin esittäytynyt kiinteistöpäällikön nimellä. Leirikeskukselle oli tuolloin toimitettu kiuas, ulko-ovia ja kymmeniä neliöitä lattialaattoja. Köykän mukaan tarvikkeiden arvo oli noin 6 000 euroa. Rakennustarvikkeet otti leirikeskuksella vastaan henkilö, jonka edelleen esiintyi seurakunnan kiinteistöpäällikkönä. 21. elokuuta seurakunnasta oli laskun perusteella ilmoitettu tavarantoimittajalle, että kyseessä ei ollut seurakunnan tekemä tilaus. Tutkinnanjohtaja Anssi Köykän mukaan on syytä epäillä, että tekijä on sama. –Ihan tekotapojen perusteella, kun henkilö on samalla nimellä esiintynyt ja samaan paikkaan tilannut tavaraa, Köykkä sanoo, Elokuun tapausta tutkitaan petoksena ja tämän viikon tapausta törkeänä petoksen yrityksenä. Köykän mukaan kaivinkonetta ei saatu anastettua kiinteistönhuoltajan valppauden ansiosta. Vastaavia tapauksia ollut Pirkanmaalla Muitakin vastaavia tapauksia on tehty Köykän mukaan Pirkanmaalla muutamia tänä vuonna. –Niiden tutkinnat ovat vielä kesken, mutta Nokian ja Ylöjärven alueella on nimenomaan tilattu tällä tavoin petoksella erilaisia koneita ja rakennustarvikkeita. Tavarantoimittajien kannattaa Köykän mukaan tehdä tarkistussoitto, jos arvokkaiden tilauksien kohdalla herää pienikin epäilys. –Esimerkiksi tässä tapauksessa seurakunnan kiinteistöpäällikön nimellä olisi yhteystiedot löytynyt helposti seurakunnan nettisivuilta, Köykkä sanoo.