Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Rakennetaanko Sorsapuistoon jäärata? Miten käy verojen? Tampereen valtuusto päättää tänään ensi vuoden budjetista

Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään maanantaina ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2019–2022 taloussuunnitelman hyväksymisestä. Pohjana on pormestarin ehdotus, joka esiteltiin lokakuussa. Budjetin lisäksi kokouksen esityslistalla on myös toinen iso asia eli Tampereen Infra Oy:n perustaminen, joka jäi lokakuun kokouksessa pöydälle. Valtuuston kokous alkaa kello 9. Aamulehti seuraa kokousta suorana tässä jutussa . Pormestarin talousarvioehdotus päätyy 30,5 miljoonaa euroa alijäämäiseen tulokseen. Veroista tuloveroprosentti pysyy ennallaan eli on ensi vuonna 19,75. Kiinteistöveroprosentteja korotetaan pääosin 0,1 prosenttiyksiköllä, paitsi rakentamattoman rakennuspaikan 1,0 prosenttiyksiköllä. Valtuustossa keskustelua herättänevät esimerkiksi terveysasemille suunniteltu 10 euron hoitajamaksu, joukkoliikenteen taksojen korotus ja se, että Tampere aikoo säästötoimena vähentää hoitajien lyhyiden poissaolojen paikkaamista vanhainkotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa. Pormestarikoalitio on tosin jo sopinut, että hoitajamaksua ei toteuteta. Lue myös: Tätä tamperelaisille on luvassa ensi vuonna: Kiinteistöverot nousevat, Sorsapuistoon rakennetaan tekojää – Tässä poimintoja pormestarin budjettiehdotuksesta Lue myös: Tampere aikoo ottaa käyttöön hoitajamaksun terveyskeskuksissa – Asiakasmaksut nostettiin jo lain sallimaan maksimiin Lue myös: Tampere aikoo vähentää hoitajien lyhyiden poissaolojen paikkaamista ikäihmisten hoidossa – Avopalvelujohtaja: "Se tuskin näkyy asiakkaille" Tiukan talouden budjettiehdotukseen on mahdutettu Sorsapuiston iso tekojää, joka aiotaan rakentaa ensi vuonna. Kolmen miljoonan euron investointi saattaa herättää valtuustossa keskustelua, vaikka liikuntamahdollisuuksien parantaminen sinänsä saanee kannatusta yli puoluerajojen. Iso asia pormestarin budjettiehdotuksessa on myös muun muassa se, että koulujen ja päiväkotien ryhmäkokoja ei kasvateta, vaan oppilasmäärän kasvuun ja uuteen opetussuunnitelmaan varaudutaan perusopetuksessa 3,6 miljoonalla eurolla ja esiopetuksessa 0,9 miljoonalla. Päiväkoteihin ja kouluihin käytetään rahaa myös siten, että ensi vuonna rakennetaan tai korjataan 13 päiväkoti- tai koulurakennusta. Kaupunki jatkaa entisellä linjalla siinä, että ikäihmiset pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkään kotona. Kotihoidossa asiakasmäärä ja asiakkaiden hoitotarpeet kasvavat, joten henkilöstöä tarvitaan lisää. Tähän on budjettiehdotuksessa varattu 1,7 miljoonaa euroa. Sairaanhoitopiirin laskua yritetään kutistaa viidellä miljoonalla eurolla. Yhtenä keinona on se, että perustetaan ikäihmisille arviointi- ja jatkokuntoutusosasto, jonka avulla sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon vuodeosastokäyttöä vähennetään. Lisäksi hyödynnetään erikoissairaanhoidon etäkonsultaatiomahdollisuuksia ja selvitetään yhteistyömahdollisuuksia kiirevastaanottotoiminnan järjestämisessä. Lisää rahaa varataan terveysasematoiminnan kasvavaan palvelutarpeeseen puoli miljoonaa euroa ja suun terveydenhuollon jonojen purkamiseen miljoona euroa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi lokakuussa Tampereen kaupungille määräyksen siitä, että potilaan tulee saada arkipäivisin välittömästi yhteys terveyskeskukseen. Tämä on saatava kuntoon ensi helmikuun loppuun mennessä. Lisäksi avi antoi huomautuksen siitä, että potilaan tulee päästä hammaslääkärin vastaanotolle viimeistään kuudessa kuukaudessa hoidon tarpeen arvioinnista. Investointitaso laskee tästä vuodesta, mutta on edelleen korkea. Vuonna 2019 investoinnit ovat 190,6 miljoonaa euroa. Tästä esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen talonrakennusinvestoinnit ovat noin 26 miljoonaa euroa ja Tampereen Veden investoinnit hieman alle 30 miljoonaa. Yksi merkittävimmistä investoinneista on se, että Ojala-Lamminrahkan uuden alueen rakentaminen alkaa yhteistyössä Kangasalan kanssa. Raitiotiehen liittyviin hankkeisiin on varattu seitsemän miljoonaa euroa. Raitiotien rinnakkaishankkeisiin kuuluu esimerkiksi Hämeensillan remontti. Varsinaisen raitiotien rakentaminen ei näy peruskaupungin budjetissa, koska sen toteuttaa Tampereen Raitiotie Oy. Tilikauden tulos on 30,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Nettomenojen kasvuksi arvioidaan kuluvan vuoden tilinpäätösennusteeseen verrattuna 16,1 miljoonaa euroa eli 1,3 prosenttia. Vuosikate on 86,4 miljoonaa euroa. Vuosikate kertoo sen, paljonko juoksevien menojen jälkeen jää käytettäväksi esimerkiksi investointeihin ja lainojen lyhentämiseen. Nettoinvestoinnit ovat 190,6 miljoonaa euroa. Uutta lainaa varaudutaan ottamaan 90 miljoonaa euroa. Asukaskohtainen lainamäärä nousee 3 336 euroon. Tulopuolella aiotaan saada omaisuuden myyntituloja 40 miljoonaa euroa. Maankäyttösopimuskorvauksia arvioidaan tuloutettavan 7,4 miljoonaa euroa.