Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Tampere myönsi Näsijärven retkiluisteluradalle 20 000 euroa – ainakin pääreitti pysyy samana kuin viime vuonna

Tampereen kaupunki on myöntänyt Näsijärven retkiluisteluradalle 20 000 euron avustuksen. Kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta päätti asiasta keskiviikkona. Avustus myönnetään Hiking Travel -nimiselle retkeily-yritykselle, joka on toiminut Näsijärvellä jo useamman vuoden. Avustus on tarkoitettu retkiluisteluradan auraamiseen ja hiihtolatujen tekemiseen talvikaudella 2018–2019. Kaupunki avusti toimintaa myös viime talvena, jolloin summa oli 15 000 euroa. Retkiluisteluradan perusosuus on noin viisi kilometriä pitkä. Tulevan talven reitti vastaa edellistalven reittiä ja kulkee Kaupinojalta Näsijärven etelärannan suunnasta Lapinniemen kärkeen. Siitä reitti seuraa rantaa kaupungin keskustan rantoja Santalahteen. Siilinkarille tehdään myös tänä vuonna pisto Lapinniemestä. Hiihtoladut kulkevat pääsääntöisesti retkiluisteluradan vieressä. –Näsijärven reitistö edistää Tampereen tavoitteita kasvattaa kaupungin vetovoimaa matkailu- ja elämyskaupunkina. Matkailun osalta painopisteinä ovat luonto- ja järvimatkailun kehittäminen sekä pimeän ajan toiminnan laajentaminen Tampereella. Jäällä tapahtuvalle liikunnalle on myös paljon kysyntää tamperelaisten ulkoilijoiden ja kuntoliikkujien piirissä, sanoo tiedotteessa apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki. Kaupunki on myöntänyt yritykselle avustusta retkiluisteluradan ylläpitoon vuodesta 2011. Sinä aikana kävijämäärän on arvioitu kymmenkertaistuneen.