Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut Linnan juhlat

Tamperelainen ohjelmistoyhtiö sai palkinnon tasavallan presidentiltä – Taustalla kansainvälistyminen ja liikevaihdon merkittävä kasvu

Tamperelainen ohjelmistoyhtiö M-Files on saanut tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon. Tiedonhallintaratkaisuja tuottava M-Files palkittiin vuoden kasvuyrityksenä. Vantaalainen, silmänpainemittareita valmistava Icare Finland palkittiin vuoden tulokasyrityksenä. Yhteisöistä palkinnon sai Jyväskylässä perustettu Kasvu Open, joka sparraa pieniä ja keskisuuria yrityksiä kasvussa ja kansainvälistymisessä. M-Files on kasvanut kansainvälisesti. Yhtiön mukaan noin 60 prosenttia sen liikevaihdosta tulee ulkomailta. M-Filesilla on toimipisteitä Euroopan lisäksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 52,8 miljoonaa euroa. Kasvua edellisen vuoden 38,6 miljoonaan euroon oli peräti 37 prosenttia. Euroopan investointipankki rahoitti M-Filesin kansainvälistä kasvua vastikään 27 miljoonalla eurolla. Lue lisää: Tamperelainen ohjelmistoyhtiö sai 27 miljoonan euron lainan ja aikoo nyt muuttaa tavan, jolla maailmassa hallitaan tietoa – rahoitus tietää lisää työpaikkoja myös Hervantaan –Tunnustuksen saaminen on suuri kunnia ja kertoo siitä, että olemme päässeet hyvään vauhtiin kansainvälistymisessä, kommentoi M-Filesin toimitusjohtaja Miika Mäkitalo tiedotteessa. Lue lisää: "Joku varmaan sanoisi, että mikään ei riitä": M-Filesin perustaja Antti Nivala myöntää olevansa vaativa pomo – Menestyneen yhtiön luoja tekee vapaallakin mieluiten töitä, mutta ei pidä avokonttoreista Kehittää tiedonhallintaratkaisua, jonka avulla organisaatioiden työntekijät voivat helposti löytää tiedon riippumatta siitä, mihin tiedostoon tai järjestelmään se on talletettu. Tavoite nousta lähivuosina maailman johtavaksi toimijaksi älykkäässä tiedonhallinnassa. Toimii 7 maassa. Jälleenmyyjiä noin 100 maassa. Työntekijöitä yhteensä 462, joista Tampereella 245, Espoossa 44 ja Lappeenrannassa 8. Liikevaihto ylitti viime vuonna 50 miljoonaa. Kasvunsa vuoksi yritys tekee tappiota. Omistus: Antti Nivala noin 20 prosenttia, muu johto sekä henkilöstö noin 30 prosenttia ja pääomasijoittajat noin 50 prosenttia. Palkintoja useita, merkittävin Tekniikan Akatemian myöntämä Millennium-kunnianosoitus 2015. Vuonna 2010 yritys sai Aamulehden ja Tampereen Teknillisen Seuran Teknologiayrittäjyyspalkinnon. Nyt yritys sai tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon.