Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Moron kolumni: Matkassa oli matkalaukut, reppu, kitara ja roskapussi

Lähdön tuoksinassa ehdin lukaista lehdestä, että Rantatunnelissa, joka taannoin rakennettiin estämään ruuhkia, pitäisi välttää ajelemasta ruuhka-aikaan. Koska siellä syntyy ruuhkia. Juuri kun olen sulkemassa ulko-oven, vaimo huikkaa, että voisinko samalla viedä roskapussin. Kyllä se käy. Maailma olisi valloitettava, ja matkassa on kaksi matkalaukkua, reppu, kitara ja roskapussi. Taksi tulee vasta kahdenkymmenen minuutin päästä soitosta. Ne eivät enää taksiuudistuksen jälkeen lähetä tekstareita saapumisajasta. Bussi olisi kätevämpi ja luotettavampi aikataulujensa takia, mutta kun se ei enää Pispalassa kulje. Jännittää ehdinkö junaan. Taksiuudistuksesta olen löytänyt yhden hyvän puolen. Nyt kun auton voi ottaa mistä kohtaa jonoa vain, on mahdollisuus valita hybridi tai kaasuauto, jos sellainen siellä on. Mutta kodin päässä täytyy vain odotella tien poskessa laukkujen kanssa ja toivoa, että ehtii junaan. Talitintti noksuttelee ikkunalaudalla. Jostain syystä ne aina syksyisin aikovat tulla ikkunan raoista sisälle. Sitten seison jo asemalaiturilla ja kuuluttaja kuuluttaa Helsingin junan lähteväksi. Vaikka se ei ole vielä asemalle saapunutkaan. Haamujuna lähteä puksuttaa kuin Tylypahka Express, ja me laiturilla seisovat sateenharmaat kansalaiset tuijotamme kiviseinää ihmettelemättä. Vasta koneessa pilvien päällä kaikki alkaa näyttää aurinkoiselta. Asiat ovat järjestyksessä. Roskapussi lentoaseman turvatarkastuksen roskiksessa, laukut ja kitara ruumassa, reppu vierellä. Täältä sen näkee. Alla on valkea pilvipatja, yllä avaruuteen häipyvä huura. Auringon metallinen valo kiilaa sydämeen asti. Täältä näkee katujen keskeneräisyyteen, sumun painon, hidastuneiden ihmisten askeleet märässä kaupungissa. Miten me oikein pärjäämme täällä pohjoisessa? Miksi yhä vain jaksamme ja jaksamme, vaikka koko luonto ja ympäröivä infrastruktuuri painaa päälle? Ahdistus naukuu joka nurkassa johon päänsä aikoo painaa. Sen täytyy johtua siitä, että me olemme uneksijoita. Kaikki me asemalaiturilla kiviseinää tuijottavat ihmiset, emme me katso kiviseinää. Me näemme sen taakse, uniimme ja unelmiimme, sinne missä toiveemme viimein toteutuvat, aikeemme iskevät tulta ja on aika tarttua kiinni elämästä uudella kouralla. Eikä se aika ja paikka ole kaukana. Paskan marjat, ajattelen. Koskahan ne sähkökoneet tulevat, jotka eivät saastuta. Tai ainakin päästömaksut sisältävät lentoliput, ettei tarvitse erikseen maksella. Ei muuta kuin nokka Fugeen, paita pois, kitara vireeseen ja antaa laulujen tulla. Ei ota päähän eikä rasita. Vaimolle tuliaisiksi joku hieno hepene tai koru, jonka se voi sitten heti kierrättää. Kirjoittaja on Pispalan mies, muusikko ja sanoittajavirtuoosi.